Perussuomalaiset: VM:n lisäbudjettiesityksen linjaukset oikeansuuntaisia, mutta riittämättömiä

23.08.2013 |14:48

Valtiovarainministeriö on tuoreessa lisäbudjetissaan esittänyt hyvin vaatimatonta panostusta esimerkiksi julkisten rakennusten homekorjauksiin ja perusväylänpitoon. Perussuomalaiset katsovat, että nykyisessä taloustilanteessa olisi parempi budjetoida tämän kaltaisiin hankkeisiin reilusti kuin olla liian varovainen. Pakollisten investointien aikaistaminen olisi fiksua julkisen rahan käyttöä, sillä matalasuhdanteessa urakat ovat edullisempia. Näin ollen näillä toimilla olisi työllisyyden parantamisen ohella jopa valtion velkaantumista vähentävä vaikutus.

– Luulisi, että hallitustakin tällainen kiinnostaa, sillä olemme edelleen velkaantumassa huolestuttavaa yhdeksän miljardin euron vuosivauhtia, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner toteaa.

Homerakennusten osalta Ruohonen-Lerner nostaa esille myös niiden aiheuttamien terveyshaittojen kustannukset.

– Tarkastusvaliokunnan teettämän tutkimuksen mukaan merkittävien kosteus- ja homevaurioiden terveyshaittakustannukset ovat 450 miljoonaa euroa vuodessa, Ruohonen-Lerner sanoo.

Perussuomalaiset katsovat myös, että nykytilanteessa ARA-lainoituksen valtuuksien lisääminen olisi ollut hyvä elvytyskeino.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
6.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
7.
Suomen uutiset logo

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle

28.06.2025 |09:10

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää