Portugalissa äänestettiin uusi parlamentti

06.10.2015 |12:42

Portugalin parlamenttivaalien ääntenlaskenta on lähes päätöksessään. Kun 9 paikkaa 230-henkisestä parlamentista oli vielä epäselviä, voidaan todeta, ettei vallassa ollut hallituskoalitio saa riittävää enemmistöä jatkokaudelle.

Vaalitulos arvioitiin ennakkoonkin täpäräksi. Äänestysvilkkauden arveltiin ratkaisevan vaalit, ja näin näyttää käyneen. Mitä useampi äänioikeutettu hakeutui uurnille, sitä parempaa tulosta povattiin oppositiossa olleille sosialisteille.

Hallituskoalitio on suurin ryhmä, ja se saa hieman alle 37 prosenttia hyväksytyistä äänistä. Sosialistit saavat hieman yli 32 prosenttia äänistä. Euroeroa vaatinut BE kaappaa noin kymmenen prosentin äänipotin.

Mikäli keskusta-oikeistolainen ryhmä aikoo jatkaa hallituksessa, se joutuu toimimaan vähemmistöhallituksena. Tämä mutkistaa maan politiikkaa, koska lakialotteissa joudutaan etenemään asia kerrallaan.

Toinen vaihtoehto on, että kolme vasemmistopuoluetta nousee hallitukseen sosialistien johtamana, mutta puolueiden linjaerot ovat paikoitellen hyvinkin räikeitä. Hallitussovun löytäminen olisi hankalaa.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
7.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11
9.
Suomen uutiset logo

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti

11.07.2025 |12:49

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää