Professori Hentilä: Soini haluaa osoittaa SDP:n valehdelleen

03.06.2013 |16:34

Professori Seppo Hentilä arvioi, että perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pyrkii osoittamaan, että SDP valehteli hankkiessaan kovan julkisuuden saattelemana vakuuksia Suomen osuuksille EU:n Kreikka-lainoista.

Itse ilmoitusta hän pitää hyvin poikkeuksellisena, eikä hän keksi aihetta, josta muu nykypuolue voisi ryhtyä vastaavaan tempaukseen.

– Ehkä kristilliset olisivat voineet tehdä arvopohjaisen ilmoituksen 1960-70-luvulla tai vihreät 80-luvulla. Sittemmin ovat vihreätkin sulautuneet tavalliseksi eduskuntapuolueeksi.

Miksi muut maat eivät halunneet?

Yksi kohta Soinin avoimessa kirjeessä kansalle kiinnitti professorin huomiota: kun Suomi haki lainavakuuksia, täällä ihmeteltiin, miksei mikään muu maa halunnut ottaa niitä vastaan.

– Minäkin sitä silloin vähän ihmettelin. Ehkä silloin oli EU:ssa jo tiedossa, että nämä sopimukset pitää Kreikan valtion sijaan tehdä monimutkaisin järjestelyin pankkien kanssa.

Hentilä toteaa Iltalehden mukaan, että Suomessa vakuusvaatimuksista ei voitu kuitenkaan enää luopua, sillä SDP halusi pyrkiä viimeiseen asti pitämään kiinni vaalilupauksistaan.

Hentilä toimii Helsingin yliopistossa poliittisen historian professorina.

 

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa

16.04.2025 |12:40
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä

15.04.2025 |08:34
10.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi

14.04.2025 |13:01

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää