Protektionismi nousussa Ranskassa uuden “ydinaseen” turvin

15.05.2014 |16:34

Ranska on laajentanut valtion oikeuksia suojella yritystoimintaa. The Wall Street Journalin mukaan valtion määräysvaltaa esimerkiksi yrityskaupoissa laajennettiin koskemaan energia-, vesi- ja tietoliikenneteollisuutta, sekä kuljetus- ja terveydenhuoltopalveluja. Aiemmin suojeltujen kohteiden listalla olivat ydin- ja salausteknologiset toimialat, sekä rokotteet. Financial Times kertoo ranskalaisvirkamiehen kuvailleen toimivaltuuksien lisäämistä “ydinaseeksi”.

Lisääntyneen protektionismin tarkoitus oli saada valtiolle veto-oikeus yhdysvaltalaisen General Electricin tekemään 13,5 miljardin dollarin käteisostotarjoukseen ranskalaisesta Alstomista. Ranskan kauppa- ja teollisuusministeri Arnaud Montebourg ei ole yrityskauppaan tyytyväinen, vaikka Alstomin hallitus hyväksyi GE:n ostotarjouksen yksimielisesti.

– Me voimme estää nyt yritysmyynnit ja vaatia kauppaehtoja. Se on julkisvallan elintärkeää varustautumista. Ranska ei voi istua paikoillaan sillä aikaa, kun muut maat toimivat, Montebourg kirjoittaa.

Montebourg on toivonut saksalaiselta Siemensiltä kilpailevaa tarjousta. Siemens on vastannut, että se tutkii mahdollisuuksia tehdä tarjous joistain Alstomin osista.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
7.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
8.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
10.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää