Perussuomalaiset kansanedustajat Sami Savio, Jani Mäkelä ja Jari Ronkainen ovat jättäneet hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen kaupunkilehtien toiminnan ja moniäänisen tiedonvälityksen edellytysten turvaamisesta.

Savio, Mäkelä ja Ronkainen ovat huolissaan varsinkin kaupunkilehtien lauantaijakelusta, joka on uhattuna kovan hinnannousun myötä.

­­– Riippumaton tiedonvälitys ja lehdistö ovat muodostaneet suomalaisen sivistyksen tärkeän tukijalan. Viime vuosina kotiin tilattavien sanomalehtien levikit ovat laskeneet nopealla tahdilla. Vastapainona kaupunkilehdet ovat kasvattaneet lukijamääräänsä ja ylläpitäneet median moniäänisyyttä ja tasapuolisuutta, Savio perustelee perussuomalaisten tekemää kysymystä.

Postilla määräävä markkina-asema

Lauantaijakelua koskevat muutokset uhkaavat nyt kaupunkilehtiä. Suomen Suoramainonta Oy on ilmoittanut joutuvansa lopettamaan lauantain mainosjakelun ensi vuoden helmikuussa.

Suomen Suoramainonnan mukaan päätöksen syynä on Postin määräävä markkina-asema mainosjakelumarkkinoilla, ja se on jättänyt Postin toiminnasta valituksen kilpailuviranomaisille.

– Haluamme tietää, kuinka hallitus reagoi kaupunkilehtien toimintaedellytysten heikkenemiseen lauantaijakelussa tapahtuvien muutosten myötä. Tiedustelemme myös, millaisin konkreettisin toimenpitein hallitus aikoo edistää tiedonvälityksen moniäänisyyden ja tasapuolisuuden toteutumista, kertoo Mäkelä.

Lisää media-alan työttömyyttä

Vaaravyöhykkeessä ollut kaupunkilehtien viikonloppujakelu voi vielä jatkua erikseen määriteltävillä markkina-alueilla korotetuin hinnoin.

Hinnannousu muodostaa merkittävän uhan kaupunkilehdille. Lauantaijakelun kustannukset voivat arvioiden mukaan nousta jopa 100-150 prosenttia, mikä pakottaisi osan kaupunkilehdistä luopumaan kokonaan lauantain julkaisupäivästä.

– Lauantaijulkaisusta luopuminen pakon edessä lisäisi media-alan työttömyyttä johtamalla merkittäviin henkilöstövähennyksiin. Monen kaupunkilehden olemassaolo voisi vaarantua kokonaan, mitä pidämme suurena uhkana moniäänisen lehdistön toiminnalle, toteaa Ronkainen.

SUOMEN UUTISET