Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS kiirehtii lapsen huollon ja tapaamisoikeuden uudistamista

11.05.2017 |17:58

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kiittää ministeri Jari Lindströmin (ps.) erinomaista työtä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan lakiesityksen edistämisestä.

Perussuomalaiset pitää erittäin tärkeänä, että lain valmistelua jatketaan ja se etenee uuden oikeusministerin Antti Häkkäsen (kok.) toimesta eduskunnan käsiteltäväksi.

Lapsella oikeus molempiin vanhempiin

Hallitusneuvotteluissa päätettiin uudistaa laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Uudistuksella tavoitellaan sitä, että avio- tai avoeron yhteydessä lapsella säilyisi oikeus pitää yhteyttä molempiin vanhempiin eli sekä äitiin että isään.

– Tällä hetkellä tilanne on huono. Yhä useampi lapsi joutuu vanhempien eron kohdalla tilanteeseen, jossa yhteys toiseen vanhempaan katkeaa joko osittain tai kokonaan. Selvästi useammin katkeaa lapsen yhteys isään ja samalla myös isän sukulaisiin. Joissain tapauksissa voidaan puhua jopa lapsen vieraannuttamisesta, kun yhteydenpitoa estetään tahallisesti, ryhmä toteaa tiedotteessaan.

– Tällä lakimuutoksella on valtavan suuri inhimillinen merkitys. Sen takia se pitää saada voimaan mahdollisimman pian.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
4.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
8.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
10.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää