Artikkeli kuva

PS-Nuoret: Hallituksen kehysriihipäätös ajaa keskiluokan kapinaan

27.03.2014 |14:05

Perussuomalaiset Nuoret ei hyväksy hallituksen kehysriihipäätöstä, jossa keskiluokkaa ja pienituloisia kuritetaan esimerkiksi kiristämällä ansiotuloverotusta, nostamalla ajoneuvo- ja polttoaineveroa sekä leikkaamalla lapsilisiä.

– Lapsilisien leikkaamisen sijaan nykymuotoinen valtiojohtoinen kehitysapu täytyy lakkauttaa. Säästöä syntyy lähes miljardi euroa, vaatii Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

Kuten Veronmaksajain keskusliitto toteaa, keskituloisen palkansaajan ostovoima heikkenee hallituksen päätösten vuoksi noin 300 eurolla ensi vuonna. Kehysriihipäätökset osoittavat Kataisen hallituksen uskovan, että keskiluokka kestää ja hyväksyy mitä tahansa.

– Pääministeri Jyrki Katainen noudattaa kuin vihkikaavaa “kaiken keskiluokka kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Keskiluokka ei koskaan katoa”, sivaltaa puheenjohtaja Elo.

Samaan aikaan Kataisen hallitus tuhlaa varoja toisarvoisiin kohteisiin: EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisista maista tulevien annetaan jatkossakin opiskella Suomessa veloituksetta, kehitysaputavoite säilyy 0,7 prosentissa bruttokansantuotteesta ja sisäministeri Päivi Räsänen on vaatinut pakolaiskiintiön pysyvää nostamista.

Perussuomalaiset Nuoret uskoo, että keskiluokka nousee Suomessa lailliseen kapinaan. Hallituspuolueet kärsivät murskatappion seuraavissa euro- ja eduskuntavaaleissa. Tilannekomiikkaa nähdään, kun hallituksen laivasta pois hypännyt Paavo Arhinmäki oppositiossa kritisoi itse aiemmin hallituksessa päättämäänsä viiden miljardin euron sopeutuspolitiikkaa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
5.
Suomen uutiset logo

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle

31.01.2025 |19:34
6.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
10.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää