Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS: Vihdoinkin lukukausimaksut ulkomaalaisopiskelijoille

04.02.2016 |10:45

Perussuomalaiset on jo pitkään ajanut lukukausimaksuja ulkomaalaisille.

– Vihdoinkin ollaan näin pitkällä. Lappeenrannan yliopisto (LUT) ja Helsingin yliopisto ovat ensimmäisenä kertoneet maksullisista ohjelmistaan, perussuomalaisten eduskuntaryhmä toteaa.

10 000 – 25 000 euroa vuodessa

Lappeenrannassa tänä vuonna alkava, saudiarabialaisille suunnattu ohjelma maksaa 10 000 euroa lukuvuodelta, Helsingin yliopistossa ohjelmien lukuvuosimaksut vaihtelevat 10 000 eurosta 25 000 euroon.

 – Lappeenrannassa ei pelätä ulkomaalaisopiskelijoiden katoa lukuvuosimaksujen takia. Päinvastoin, yliopisto uskoo opiskelijoiden parempaan tasoon maksun ansiosta, kiittelee perussuomalaisten lappeenrantalaiskansanedustaja Jani Mäkelä.

– Maailmalla ulkomaalaisten maksuttomat yliopisto-opinnot ovat harvinainen ilmiö. Ilmaisuus voi jopa herättää epäilyksiä opintojen tasosta. Hallitus toimi tässä esimerkillisen ripeästi. Laki astui voimaan ennen vuoden vaihdetta ja jo tänä vuonna se alkaa vaikuttaa.

Miksi Suomen pitäisi tarjota koulusta ilmaiseksi?

Perussuomalaisten mielestä pelot siitä, että muutos johtaisi myös suomalaisopiskelijoiden lukukausimaksuihin, on turha.

– Meillä on vahva perinne opintojen maksuttomuudesta. Ulkomaalaisten osalta noudatamme nyt kansainvälistä käytäntöä. Yliopistotasoinen opetus on kallista. Miksi Suomen pitäisi tarjota tasokasta koulutustaan maksutta, kun ei suomalaisopiskelijatkaan nauti ilmaisopiskelusta Euroopan ulkopuolella?, pohtii perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Ritva Elomaa.

Ei koske eurooppalaisia opiskelijoita

Korkeakoulut velvoitetaan jatkossa perimään vähintään 1 500 euron lukuvuosimaksun EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta. Eurooppalaisilta maksuja ei voi periä, koska EU- ja ETA-maat ovat sopineet keskenään, että niiden kansalaiset saavat opiskella muissa jäsenvaltioissa samoin ehdoin kuin niiden omat kansalaiset.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää