

LEHTIKUVA
Pudottiko terrori-isku egyptiläiskoneen?
Kansainväliset asiantuntijat epäilevät terrori-iskun pudottaneen Pariisista Kairoon matkalla olleen matkustajakoneen Välimeren yllä. Sekä Ranska että Egypti ovat olleet islamilaisten äärijärjestöjen kohteena viime aikoina.
Airbus A320 -kone lähti matkaan eilen Charles de Gaullen -lentokentältä klo 23 jälkeen Ranskan aikaa. Se oli lentänyt Egyptin ilmatilassa kymmenkunta kilometriä, kun se katosi tutkasta noin klo 2.45 Egyptin aikaa, vain 20 minuuttia ennen suunniteltua laskeutumista.
EgyptAirin koneessa oli 56 matkustajaa ja kymmenen henkilökunnan jäsentä. Alustavien tietojen mukaan koneessa oli Egyptin ja Ranskan kansalaisten lisäksi ainakin Saudi-Arabian, Irakin ja Ison-Britannian kansalaisia.
Suuretsinnät on kohdistettu Kreikan Karpathoksen saaren eteläpuolelle.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

MTV Uutiset otti selvää, mistä maista suomalaisiin korkeakouluihin haetaan – Halla-aho: “Kukaan muu kuin toimittaja ei luullut, että Suomeen tultaisiin opiskelemaan länsimaista”
"Jos luulit, että suomalaisiin korkeakouluihin haetaan opiskelemaan eniten esimerkiksi Saksasta tai Britanniasta, niin metsään meni", kirjoittaa MTV Uutiset artikkelissaan, jossa se on selvittänyt, mistä maista suomalaisiin korkeakouluihin haetaan opiskelemaan. - Kukaan muu kuin toimittaja ei luullut, että Suomeen tultaisiin opiskelemaan länsimaista, toteaa eduskunnan puhemies, perussuomalaisten Jussi Halla-aho Facebook-kirjoituksessaan.

Ulosottovelallisten tilanne paranee – Ari Koponen: ”Aito mahdollisuus päästä pois veloista”
Hallitus päätti puoliväliriihessä kirjauksesta, jolla etsitään keinoja auttaa ulosottovelallisia uuteen alkuun. Tarkoituksena on, että koron lisäksi myös velan pääoma tosiasiallisesti lyhenee.

Päivän pointti: Oikeuskanslerin ratkaisu ministeri Mari Rantasesta ei miellyttänyt Ylen toimitusta – kutsui kommunistitaustaisen professorin haukkumaan lopputulosta

Purra myllyttää hyväuskoisia poliitikkoja: “Voisi kysyä, että miten mitään näin päätöntä voi edes keksiä”

Hallitus uusii YEL-työtulon – Marinin hallituksen kohtuuton ja typerä järjestely johtaisi katastrofiin
Yrittäjien eläkejärjestelyistä on ollut paljon puhetta nykyisen hallituksen puoliväliriihen yhteydessä. Voimassa oleva lainsäädäntö on Marinin hallituksen politiikan seurausta, ja erityisavustaja Asmo Maanselän (ps.) mukaan se johtaisi katastrofiin vuonna 2029.

Purra: “Suomalaisen veronmaksajan ei pidä kustantaa sitäkin lystiä, että joku roudaa jopa bisneksenä porukkaa tänne”

SDP sulki perussuomalaiset ulos pormestarineuvotteluista – Vigelius: Nurmisen puheet yhteistyön tärkeydestä ovat ristiriidassa tekojen kanssa
Tampereen pormestariksi todennäköisesti nouseva Ilmari Nurminen (sd.) kertoi torstaina, että perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit on jätetty pois neuvotteluista Tampereen pormestariohjelmasta vuosille 2025–2029.

Sodan kurimus vaati Jyrki Ålandin lapsen hengen – 20-vuotias lähti Ukrainaan vapaaehtoisena, eikä hän koskaan enää palaa kotiin

Manner-Espanjan sähköjärjestelmä romahti – yhteiskunta meni täysin sekaisin
Sähköt katkesivat tänään Espanjassa sekä Portugalissa ja kaaos iski välittömästi. Lähes kaikki modernin yhteiskunnan toiminnot ovat riippuvaisia toimivasta sähköverkosta, mikä tuli jälleen todistetuksi. Espanjan kansallinen kyberturvallisuusinstituutti tutkiikin, onko sähköverkon romahtamisen syynä kyberhyökkäys. Todennäköisin syy liittyy kuitenkin säätilaan.

Hoitajien tekemät vanhusten raiskaukset järkyttävät Ruotsissa – rohkean Elsan haastattelu sai muut uhrit avautumaan, Uppsalan kunnan koko vanhuslautakunta eroaa
Vanhuksiin kohdistunut seksuaaliväkivalta nousi julkisuuteen viime syyskuussa Ruotsissa, kun 84-vuotias Elsa päätti kertoi asiasta Uppsala Nya Tidningille (UNT). Elsan haastattelu rohkaisi myös muita kotipalvelun työntekijöiden uhreiksi joutuneita vanhuksia kertomaan raiskauksista toimittajille.