Kuten tuore tutkimus kertoo, reilusti yli puolet suomalaisista haluaisi panna stopin EU:n kriisimaiden tukemiselle. Hieman yksinkertaistaen: kaksi kolmesta suomalaisista joko lopettaisi kriisimaiden tuet tai turvautuisi vielä rajumpiin keinoihin, yksi kolmasosa jatkaisi niitä.

Ensi vuoden toukokuussa järjestetään eurovaalit. Vaalipäivä on sunnuntaina 25.5. Paljon ehtii tapahtua sitä ennen, ja vielä enemmän tuon päivän jälkeen. Perussuomalaisille päivä on erityisen merkityk­sellinen. Äänestystuloksen perusteella saadaan viimeinkin selville, minkälaista Eurooppa-politiikkaa suomalaiset edustajiltaan halua­vat.

Perussuomalaiset on johdonmukaisesti vastustanut tukipo­litiikkaa. Hallituspuolueiden edustajat ovat tähän asti seisseet nii­den takana. Johdonmukaisia ovat hekin kannoissaan olleet, mutta mielenkiintoisia tulevat olemaan keskustelut vaalien alla, kun kaik­ki kilvan vakuuttelevat eurokriittisyyttään ja haluttomuuttaan uusiin paketteihin. Samaa myrkkyä joutuu nielemään myös keskusta, joka paketit Mari Kiviniemen hallituksen aikana aloitti.

Vai joutuuko? Missä on sanottu, että eurokriittisyys nousee vaalien alla keskustelunaiheeksi? Mitä jos vaalien alla puhutaankin jostain ihan muusta?

Sopivimmista komissaareista? Geenimanipuloidusta maissista? Paa­vo Väyrysen ja Olli Rehnin raivokkaasta linjariidasta? Vuosituhan­nen vaihteen EU-jarrutuspuheenvuoroista?

Mccombs ja Shaw -nimiset tohtorismiehet loivat 70-luvulla niin sanotun agenda-setting-teorian, joka näyttää pitävän kutinsa vielä tänäkin päivänä. ”Agenda setting” tarkoittaa vapaasti suomennettu­na ”puheenaiheiden asettamista”. Teorian mukaan tiedotusvälineet eivät pysty vaikuttamaan siihen, miten ihmiset äänestävät, mutta ne pystyvät vaikuttamaan siihen, minkä asioiden perusteella he äänes­tävät.

Vaaliehdokkaiden kannalta on ratkaisevan tärkeää, että kes­kustelu osuu yksiin omien vahvuuksien kanssa. Ja sama pätee tieten­kin myös puolueisiin.

Erilaisten – kukin omalla tavallaan tärkeiden – asioiden tunku tiedo­tusvälinejulkisuuteen on huima. Vain pieni osa kansalaisia kiinnosta­vista aiheista pääsee kerrallaan julkisuuden valokeilaan.

Media osallistuu luonnollisesti keskusteluaiheiden valintaan, mut­ta muitakin toimijoita on liikkeellä, varsinkin vaalien alla. Poliittiset ryhmät pyrkivät keinolla millä hyvänsä nostamaan omat aiheensa julkisuuteen ja pitämään ne siellä. Ryhmät pyrkivät taklaamaan pois julkisuudesta ne aiheet, joiden käsittelyssä ne eivät pärjää.

Ei ole sattumaa, että vihreät yrittää tehdä jokaisesta vaalista elämää suuremman kamppailun, jossa seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeu­det joko lopullisesti voitetaan tai ikuisiksi ajoiksi hävitään. Eikä se­kään ole sattumaa, että suurimpien hallituskumppanien välille puh­keaa aina vaalien alla jokin silmiinpistävän kovaääninen riita, jonka setvimisen aikana osapuolet pääsevät julkiseen keskusteluun teroit­tamaan kantaansa ja siinä sivussa omaa ideologiaansa, mikä tietysti oli molemmille riidan perimmäinen tarkoitus.

Perussuomalaiset tavoittelee eurovaaleissa suurimman puo­lueen asemaa. Tämä on mahdollista, mutta monen asian on loksah­dettava kohdilleen.

On keskeistä, että meille tärkeistä asioista keskustellaan. Perussuo­malaisten poliittiset kilpailijat tekevät kaikkensa, jottei keskustelu ohjautuisi meille vahvoihin aiheisiin. Kilpailijoiden harmiksi meil­le edullisia aiheita on näissä vaaleissa varsin paljon: kriisimaiden tu­kipakettien lopettaminen, omaehtoinen maahanmuuttopolitiikka ja liittovaltiokehityksen pysäyttäminen. Suomen itsemääräämisoikeu­den säilyttämisestä puhumattakaan.

Kirjoitus on julkaistu soveltuvin osin Perussuomalainen 14/2013 -lehdessä.

Matias Turkkila