KOLUMNI Politiikka on raadollista ja kovaa. Mutta en halua kirjoittaa jouluna sellaisesta.

Sen sijaan kirjoitan ajatukseni siitä, miten yksinkertaista ja johdonmukaista politiikka voi olla, kun sitä ohjaavat sellaiset asiat kuin kansallismielinen aate, suomalaisten etu, käsitys historiasta, rationaalinen mieli ja rehellinen sydän.

Eivätkä esimerkiksi etujärjestöt, yritykset, ministeri-Audi, raha tai lapsellinen haikailu utopistiseen mielikuvitustodellisuuteen, jossa ihmiset toimisivat kuten sinä itse toivot.

***

Perussuomalaiset eivät kuulemma ole kiinnostuneita ihmisoikeuksista. Onko todella näin? Vai valaisisiko kiintotähtemme tätäkin aihetta vain hieman eri tavalla kuin moralismiin taipuvaisessa yhteiskunnassamme on yleisemmin tapana?

Tietysti ihmisoikeudet ovat tärkeitä. Ne nojaavat yksilön ihmisarvoon, joka erityisesti länsimaisessa ajattelussa ja käytännössä on hyvin vahva.

Mutta miten tästä eteenpäin, mitä me teemme politiikassa pelkällä abstraktilla arvolla? Riittääkö pelkkä kauniin sanan hokeminen?

Ei riitä, vaikka toisin voisi uskoa seuraamalla keskustelua lehdissä, eduskunnassa tai somen vihreimmillä niityillä.

Siellä ihmisoikeuksiin vetoaminen on itsessään poliittista toimintaa; jotakin muka konkreettista, joka itsessään johtaa toimiin.

Yleensä sellaisiin toimiin, jotka edellyttävät, että meidän tulee tehdä jotakin.

Meidän tulee esimerkiksi

maksaa,

suvaita,

olla sanomatta vastaan,

hymistellä,

hyväksyä,

alistua.

***

Perussuomalainen sen sijaan ajattelee, että ihmisoikeudet ovat oleellisia juuri siinä, miten ne käytännössä toteutetaan – eivät osana kaunosanaista kansainvälistä sopimusta tai sädekehää itselleen asettelevien Hyvien Ihmisten kovaäänisiä vaatimuksia, vaan siinä, miten ne tapahtuvat ja toteutuvat. Nyt ja tässä.

Meidän 100-vuotias itsenäinen kotimaamme tarjoaa maksuttoman koulutuksen kaikille taustasta riippumatta, pitää yllä turvallisuutta, takaa naiselle samat oikeudet kuin miehelle, nostaa lasten arvon korkealle, ottaa turvaverkoillaan kiinni ihmisen, joka ei itse kykene tulemaan toimeen, huolehtii pudonneista, antaa uuden mahdollisuuden.

Suomi on hyvä maa juuri siksi, että se toimii hyvin ihmistensä hyväksi.

***

Mutta mikäli Suomi ei kykene takaamaan kansalaisten konkreettista turvallisuutta ja hyvinvointia, se ei enää toimi.

Ei toimi, vaikka se kuinka puhuisi kauniisti vähemmistöistä ja suitsisi vihapuhetta verkossa.

Tai vaatisi ulkomailta saapuneille suomalaisten kustantamia kroonisen HIV:in tai lääkkeille vastustuskykyisen tuberkuloosin hoitoja. Kaiken sen muun hyvän lisäksi, jota valtiomme täällä oleville tarjoaa.

Jotkut kehtaavat väittää, että tällaiset ”ihmisoikeudet” eivät ole keneltäkään muulta pois.

Mutta kyllä perussuomalainen osaa laskeakin. (HIV 20 000,- vuodessa koko eliniän ajan; tuberkuloosi 160 000,- per potilas. Siis pelkät hoitokulut.)

***

Meille ihmisoikeudet eivät leijaile ilmassa, odottamassa, että maahan tullut satunnainen ihminen voi tarrata niihin kiinni ja vaatia ideologisten eturyhmiensä kanssa meitä maksamaan, suvaitsemaan, hymistelemään, olemaan sanomatta vastaan, hyväksymään.

Ihmisoikeudet eivät tarkoita meille, että priorisoimme maahanmuuttajia omien vähäosaistemme kustannuksella (kuten ne tarkoittavat vasemmistolle).

Eivätkä sitä, että sosiaaliturvajärjestelmä pitää purkaa, koska se tulee liian kalliiksi – näinä ihmisoikeuksien aikoina (kuten oikeiston mielestä).

Ihmisoikeudet eivät tarkoita meille myöskään patsastelua maailman metropolien vallan rakenteissa ja kilpailua siitä, kuka onnistuu muotoilemaan kaikkein yliampuvimman oikeuden, jonka väitetään kaikilla maailman ihmisillä olevan – juuri meidän maassamme.

Kuvaavaa on, että ensimmäisessä ihmisoikeuksia käsittelevässä kansainvälisessä sopimuksessa erilaisia ihmisoikeuksia kirjattiin löytyvän 20 kappaletta – uusimmissa sopimuksissa tunnustettavia ihmisoikeuksia on jo yli 300. Mitenkähän mahtaa olla 100 vuoden päästä?

***

Perussuomalaisille ihmisoikeudet eivät tarkoita, että omasta väestään, alueestaan, kulttuuristaan ja asioistaan hyvää huolta pitävät maat joutuvat kantamaan vastuun niistä maista, jotka vuodesta toiseen eivät tee mitään asioiden eteen. Maista, jotka kantavat enemmän huolta hirmuhallitsijoiden, näiden esikuntien ja muiden valtaklikkien hyvinvoinnista kuin monimiljoonaisesta kansasta.

Hyväntekeväisyys on toinen asia. Hyvä maa voi yrittää auttaa – kuten hyvä ihminenkin tekee – mutta se ei voi olla sen velvollisuus.

Me emme ole vastuussa maailman pahoinvoinnista. Meidän sarkamme on kotimaassa, niin moraalisesti, kulttuurisesti kuin taloudellisestikin.

Kansallismielisyys tai oman maan edelle laittaminen ei ole pahuutta eikä se ole itsekkyyttä. Mikäli se on ”vain yksi asia”, olkoon sitten niin.

Mikäli jokainen maailman maa tekisi näin, meillä olisi paljon vähemmän ongelmia, joita sälyttää muiden hoidettavaksi. Realismin edistyksellinen tavoite jää valitettavasti monilta ymmärtämättä.

***

Tuskastuttavan monta kuukautta jatkuvassa pimeydessä, joutavanpäiväisyyksien keskellä, politiikan yksitoikkoisessa pään seinään hakkaamisessa – yrittäkäämme aika ajoin muistuttaa itsellemme, miksi tätä teemme.

Kiintotähti olkoon kirkas. Rauhallista joulua!

Riikka Purra
Poliittinen suunnittelija
Perussuomalaiset