Artikkeli kuva

Putken päässä vain pimenee

26.11.2013 |17:36

Minua ärsyttää yhä enemmän se, että hallituksen tulevaisuuden ennusteet ovat olleet koko hallituskauden reilusti yliampuvia. Umpimähkään on räiskitty ja luvattu kasvun olevan niin ja niin paljon, ja että nousu odottaa aivan nurkan takana. Puheet ovat olleet täyttä puppua.

Syksyllä näytti siltä, että hallitus tunnustaa tosiasiat. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Yhä edelleen kuvitellaan, että kohta hyvin menee. Hallitus lupaa yhä jopa 1,2 prosentin kasvua. Lukema on sellainen, että siihen ei juuri kukaan hallituksen ulkopuolella usko. Ei edes joulupukki.

Suomen kehityskulku poikkeaa muusta Euroopasta. Meillä tulevaisuus näyttää muuta Eurooppaa paljon synkemmältä. Olemme Kreikan tiellä, monet asiantuntijat sanovat. Syystäkin.

Vaalit ovat vajaan puolentoista vuoden kuluttua. Tulevan hallituksen työmaa ei ole kadehtittava. Kataisen-Urpilaisen hallituksen aiheuttamien vahinkojen korjaaminen on suuri urakka. Se on kuitenkin tehtävä. Ja silloin on ihan oikeasti puolustettava suomalaista työtä ja hyvinvointia.

REIJO TOSSAVAINEN


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun

14.07.2025 |17:37
4.
Suomen uutiset logo

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti

11.07.2025 |12:49

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää