Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Putkonen: Voimalaitosvero ja sähköveron nosto karhunpalvelus kansalle

30.08.2013 |16:49

Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen pitää hallituksen päätöstä ydin-, vesi- ja tuulivoimaloille tulevasta voimalaitosverosta karhunpalveluksena suomalaiselle teollisuudelle ja työläiselle.

Hallitus päätti budjettiriihessä säätää päästöttömälle energiantuotannolle ns. windfall-veron, jolla niistetään puhtaiden energiamuotojen päästökaupan vuoksi saamaa ansiotonta kilpailuetua. Samalla korotettiin myös sähköveroa.

– Hallitus lupasi vielä keväällä – sekä pääministeri Jyrki Katainen että valtiovarainministeri Jutta Urpilainen, ettei Suomi lisää teollisuuden kustannuksia yhtään tällä vaalikaudella. Sitä epäiltiin jo silloin ja nyt hallitus lisäsikin teollisuuden energiaverorasitusta.

“Käsittämätön petos”

– Tämä on käsittämätön petos, sanojen syöminen, joka tulee johtamaan metsäteollisuuden yksiköiden sulkemiseen. Siitä on UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen varoittanut. Kaikki teollisuus, jonka lopputuotteen hinnasta energia muodostaa 20-50 prosenttia, kuten paperi, teräs ja valutuotteet, kärsivät tästä, Putkonen toteaa.

– Tämä sanojen syöminen on ominaista juuri SDP:lle: Urpilainen sanoi pakkoliitoksille: “Ei!”. Mitä tapahtui riihessä – nyt sanotaan: “Kyllä.” SDP sanoo aina kyllä, kun kustannuksia pitää nostaa, Putkonen jyrähtää ja muistuttaa sähköveron syövän myös kansalaisten ostovoimaa.

-Huvittavaa on  myös tuulivoimaloiden paneminen verolle, vaikka niitä tuetaan sertifikaatilla. Tuulivoimayhtiöt ottavat rahat tuen kautta pois.

 

VELI-PEKKA LESKELÄ


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää