

Raatikainen lakiesityksen kaatumisesta: ”Poliisikansanedustajat tyytyväisiä”
Hallitus veti pois perussuomalaisten vastustaman lakiesityksen aktiivisesta katumisesta. Laki olisi toteutuessaan mahdollistanut ulkomaille veronkiertomielessä piilotettujen varojen palauttamisen Suomeen ilman pelkoa rangaistuksesta.
– Poliisina pidin ajatusta alun perinkin typeränä ja laittomana. Samaan johtopäätökseen käsittääkseni päätyi myös perustuslakivaliokunta, perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen sanoo ja myöntää perussuomalaisten ja poliisikansanedustajien olevan päätökseen tyytyväisiä.
– Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että varojaan ulkomaille rikollisessa mielessä piilotelleet vastaavat rikosoikeudessa tekemisistään, kun jäävät kiinni. Jos ns. tehokas katuminen olisi hyväksytty, nämä henkilöt olisivat käytännössä selvinneet pikku maksulla huijausyrityksestään. Lisäksi laki olisi toteutuessaan asettanut ihmiset eriarvoiseen asemaan, mikä ei tietenkään voi olla minkään lain tarkoitus.
Talousrikostorjuntaan 6,4 miljoonaa euroa
Raatikainen on tyytyväinen myös hallituksen päätökseen, jonka mukaan talousrikostorjuntaan tarkoitettu 6,4 miljoonan euron määräraha palautetaan leikkauslistalta.
– Määräraha on sama, joka oli tällekin vuodelle kohdennettu nimenomaan talousrikostutkintaan, mutta jota ei olisi enää ensi vuodelle ollut. Summa takaa periaatteessa poliisin talousrikostutkinnan säilymisen nykyisellä tasollaan – ja raha on korvamerkitty nimenomaan talousrikostorjuntaan.
– Talousrikostutkijat tuottavat valtiolle enemmän rahaa kuin mitä heidän palkkojensa maksuun menee, eli tämä on hyvä sijoitus. Lisääkin toki tarvittaisiin, mutta hyvä näin, Raatikainen sanoo ja toivoo, että talousrikostutkijat saavat jatkossa keskittyä rikostutkimuksiin – ettei heitä siirretä välillä esimerkiksi turvapaikkatutkintaan, kuten on tapahtunut muun muassa Helsingissä.
Harmaalle taloudelle oma torjuntaohjelma
Hallitus ilmoitti myös, että harmaan talouden torjuntaan tullaan tekemään kokonaisvaltainen ohjelma.
– Harmaan talouden torjunnassa on paljon muitakin toimijoita kuin poliisi. Esimerkiksi verottaja, tulli ja oikeusministeriö ovat mukana. Viranomaisten tietojenvaihtoa pyritään helpottamaan entisestään. Samalla tutkitaan, millaisilla toimintamalleilla harmaata taloutta voitaisiin estää ennalta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Finanssialan keskusliitto pettyi – perussuomalaisten kanta ei miellytä
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää