Artikkeli kuva

Philippe Wojazer

Ranskan taivaalla synkkiä pilviä

14.11.2013 |20:54

Ranskan talous pakitti kolmannella vuosineljänneksellä, bruttokansantuote putosi 0,1 prosenttia huhti–kesäkuuhun verrattuna. Luvut ovat katkeraa nieltävää presidentti François Hollandelle, sillä hänen kannatuslukunsa ovat pudonneet pohjamutiin. Kesän kasvuluvut antoivat toiveita paremmasta, ja nyt odotettiin kasvulukuja, jotka olisivat osoittaneet Ranskan laivan on kääntyneen. Mutta toisin kävi.

Presidentti Hollande on saanut lähipäivien aikana ikäviä uutisia roppakaupalla. Luokitusyhtiö Standard & Poor’s pudotti Ranskan luokitusta AA-luokkaan. Kehittyneiden maiden talousjärjestö OECD ripitti FT:n mukaan Ranskaa talousuudistusten hitaudesta. Järjestö totesi, että maan rakeenteellisten ongelmien vuoksi Ranska on menettänyt kosolti markkinaosuuksia. Ranskan minimipalkka on huimasti korkeampi kuin muilla OECD-mailla ja verokiila on liian suuri.

Tämän lisäksi europarlamenttivaalien kannatuskyselyissä kärkeen noussut EU- ja eurovastainen Kansallinen rintama on saanut yhdistettyä voimansa Hollannin Vapauspuolueen kanssa. WSJ kertoo Vapauspuolueen puheenjohtajan Geert Wildersin sanoneen voimien yhdistämisen olevan suunnattu ”Brysselin hirviötä” vastaan.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
7.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
8.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59
10.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää