Rehn ei näe syytä troikan hajottamiseen

18.07.2013 |13:21

Aiemmin tällä viikolla EU:n oikeusasioista vastaava komissaari Viviane Reding ehdotti Kansainvälisen valuuttarahaston, EU-komission ja Euroopan keskuspankin edustajista koostuvan troikan lakkauttamista. Talouskomissaari Olli Rehn ei lämpene ajatukselle.

– Troikka perustettiin euromaiden aloitteesta vuonna 2010 yhdeksi keskeiseksi Kreikan kriisiin vastanneiksi elementeiksi, Rehn kommentoi uutistoimisto Reutersille.

Rehnin mukaan troikan tehtävä ei ole helppo. Troikka on seurannut talousvaikeuksiin joutuneiden Kreikan, Portugalin, Irlannin ja Kyproksen tilanteita. Asiasta kertoi Yle Uutiset.

 

 

Mika Männistö


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
9.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää