Reijo Tossavainen jättää politiikan

30.07.2013 |12:43

Yle Uutisten haastattelema kansanedustaja Reijo Tossavainen kertoo, että ei aio enää asettua ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa eikä muissakaan vaaleissa. Päätös jättäytyä taustalle ei ole protesti, vaan Tossavainen kokee oman osuutensa täytetyksi. Kymen vaalipiiristä eduskuntaan vuonna 2011 valittu Tossavainen lähti ehdolle tukeakseen perussuomalaisten nousua.

– Olen oman talkoourakkani tehnyt tämän puolueen ja Suomen hyväksi. Kuluneen vaalikauden ainana meidän riveihin on tullut paljon uutta, pätevää, ahkeraa ja hyvää ihmistä. Oma läsnäoloni ei enää ole siinä mielessä tarpeen kuin aiemmin, kertoo Tossavainen.

Tossavainen on liikenne- ja viestintävaliokunnan sekä Ylen hallintoneuvoston jäsen.

 

Mika Männistö


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
3.
Suomen uutiset logo

Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen

28.01.2025 |22:21
6.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
7.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää