Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Riikka Slunga-Poutsalo Ylen Aamu-tv:ssä: Perussuomalaisissa ei ole sijaa minkäänlaiselle natsitoiminnalle

15.06.2017 |10:26

Se on vähän outoa keskustelua, että ihmisten ilontunteista vedetään jotain tulkintoja, että ne on natsitervehdyksiä, ihmetteli perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo Ylen aamu-tv:ssä
Uuden vaihtoehdon varapuheenjohtaja Tiina Elovaaran tyhjästä kehittämää kohua.

Elovaaralla oli mielestään todistusaineistoa siitä, että Jyväskylän puoluekokouksessa olisi esitetty natsitervehdyksiä, kun ääntenlaskenta osoitti Jussi Halla-ahon voittaneen puheenjohtajakisan lauantaina. Tosiasiassa Elovaaran video oli sunnuntailta, ja kädet olivat ylhäällä äänestyksen johdosta.

Puolue noudattaa tehtyjä ohjelmia

Slunga-Poutsalo pitää kovin vieraana ajatuksena, että puolue lähtisi nyt profiloitumaan johonkin ihan muualle, esimerkiksi laitaoikeistoon. Puolueella on voimassa olevat ohjelmat, jotka käsittelevät muitakin asioita kuin maahanmuuttoa. Ne ovat koko puolueen hyväksymiä, eikä kukaan ole niitä muuttamassa, jatkokauden saanut puoluesihteeri muistuttaa.

Slunga-Poutsalo sanoo, ettei aio alkaa selitellä jäsenistön puheita, mutta korostaa, että perussuomalaisissa edelleenkään ei ole sijaa minkäänlaiselle natsitoiminnalle.

Marko Hamilo


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
10.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää