Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Rikostuomio ei riittänyt Oulun kirvessurmaajan karkotukseen

15.01.2015 |19:50

Oulun kirvessurmaaja oli Suomessa oleskeluluvalla asunut somalialaistaustainen mies, kertoo MTV:n uutiset. Miehen epäillään surmanneen kaksi henkilöä oululaisessa olutravintolassa.

Poliisin luoteihin menehtynyt mies oli aikaisemmin tuomittu oikeudessa sakkoihin riehuttuaan oululaisessa puhelinmyymälässä tammikuussa 2011.

Tämä ei kuitenkaan johtanut karkotukseen ja aikaisemmin mielenterveysongelmista kärsinyt, noin 30-40-vuotias mies sai jatkaa oleskeluaan Suomessa.

Poliisi joutui ampumaan miestä kahdesti, kun tämä hyökkäsi poliisin kimppuun kiinniottotilanteessa. Mies onnistui lyömään yhtä poliisia kirveellä päähän, mutta kypärä pelasti poliisin hengen.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
5.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
10.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää