Rooman pormestarinvaaleissa jättikannatus eurovastaiselle Viiden tähden liikkeelle

07.06.2016 |14:32

Italian kaupungeissa käytiin sunnuntaina pormestarivaalien äänestyksen ensimmäinen kierros. Erityisestä huomiota ovat herättäneet Rooman pormestarin vaalit, joissa eurovastaisen Viiden tähden liikkeen ehdokas Virginia Raggi keräsi noin 36 prosentin äänisaaliin. Raggi saa toisella kierroksella vastaehdokkaan Roberto Giachettin päähallituspuolue PD:stä.

Giachetti joutui jännittämään pääsyä toiselle kierrokselle, sillä kolmanneksi kisannut laitaoikeistolainen Giorgia Meloni hengitti rajusti niskaan.

Roomalla rutkasti velkaa

Raggista tulisi kaikkien aikojen ensimmäinen naispormestari, mikäli hän voittaa toisen kierroksen. Toinen kierros pidetään 19. kesäkuuta. Raggi on vakuuttanut, että hän on valmis hallinnoimaan ikuista kaupunkia.

Haaste on kuitenkin kova, sillä Rooman velkakello tikittää jo 13 miljardissa eurossa. Se on kaksinkertainen kaupungin vuosibudjettiin nähden, uutisoi Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Sen lisäksi roomalaisia harmittavat lukuisat korruptioskandaalit. Asiatkaan eivät oikein suju. Kaupungin jätehuoltoakin on kritisoitu.

Italian pääministeri Matteo Renzi on vähätellyt Rooman vaalitulosta. Hän ei halunnut yhdistää vaaleja hänen hallituksen suosioon. Sen sijaan hän pettyi Napolin vaalien ensimmäisen kierroksen tulokseen, jossa PD:n ehdokas ei yltänyt toiselle kierrokselle.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
4.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää