Europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.) kertoi maanantain tiedotustilaisuudessa Eduskunnassa huolestuneisuudestaan EU:n suunnasta. Hän peräänkuulutti analyyttista keskustelua liittovaltiokehityksestä.

– Viime viikolla Strasbourgissa kuultiin Junckerin puhe siitä, mihin suuntaan EU on menossa. Itse näkisin asian niin, että olemme menossa huolestuttavalla tavalla kohti liittovaltiota. Juncker vaatii, että euroaluetta pitää laajentaa kaikkiin EU-maihin. Halutaan EU-valtionvarainministeri, ja EU-tasolle yhä enemmän budjettivaltaa, Ruohonen-Lerner täsmensi.

Hän kertoi EU:n kaipaavan myös enemmän varoja – tämän tarkoittaessa sitä, että jonkun pitää ne varat myös maksaa. EU:lle on harkittu muun muassa verotusoikeutta.

Ruohonen-Lerner toivoisi analyyttista keskustelua liittovaltiokehityksestä.

– Kuinka paljon olemme valmiit siirtämään talous- ja raha-asioissa päätösvaltaa EU:lle? Kuinka paljon tämä vaikuttaa vastuihimme maksuihimme? Tämä on keskeistä aina, kun mietitään EU:n kehittämistä. Kuka maksaa?

Ylikansalliset vaalilistat

Britannian EU-eron vaikutukset ovat aiheuttaneet perussuomalaisten ECR-ryhmässä runsaasti keskustelua. Uusia eron aiheuttamia vaikutuksia käy ilmi koko ajan.

Kun Britannia lähtee EU:sta, yli 70 meppipaikkaa vapautuu. Paikkojen täyttämiseksi on esitetty ylikansallisia vaalilistoja. Ruohonen-Lerner asettuu ehdottoman kielteiselle kannalle yhteislistojen suhteen.

– Nämä yhteislistat on mielestäni torjuttava. Suomi ei tule pärjäämään näillä yhteislistoilla, jos sellaisia ryhdytään ajamaan.

Monen nopeuden EU?

Kun Ruohonen-Lerneriltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa näkemystä monen nopeuden EU:sta (ns ”multi-speed Europe”), hän arvioi, että tällainen on mahdollinen suunta.

– Ehkä joudumme menemään monen nopeuden järjestelmään.

Hän kertoi vasta parlamentissa oppineensa, kuinka erilaisia kulttuureja Euroopassa on.

– On niin erilaisia jäsenmaita. Olen vasta parlamentissa opinut tajuamaan, kuinka meillä on A:sta Ö:hön jäsenmaita, erilaisia systeemeitä ja kulttuureja. On hirveän vaikea saada näin erilaisista kulttuureista yhtenäinen linja. Kun kreikkalainen sanoo jotakin, niin se tarkoittaa ihan eri asiaa kuin jos suomalainen sanoo saman asian.

Matias Turkkila