Artikkeli kuva

Ruohonen-Lerner: Disinformaatio uhkaa demokratiaa

20.11.2018 |12:58

KOLUMNI Kansalaisten luottamus poliittiseen järjestelmään on horjunut. Tästä kertoo se, että monissa maissa äänestysaktiivisuus jää alhaiselle tasolle. Tämä koskettaa erityisesti Euroopan parlamentin vaaleja, joissa äänestysaktiivisuus jää usein alle 40 prosentin. Tähän ongelmaan meidän on keksittävä ratkaisuja.

Vaaleissa pääomapiirit ja erilaiset edunvalvontajärjestöt pyrkivät saamaan omia ehdokkaitaan valituiksi keskeisiin luottamustehtäviin eduskuntaan, hallitukseen ja Euroopan parlamenttiin. Tavoitteena tietysti on, että vaalirahalla sponsoroidut edustajat edistävät tehtävissään erityisesti rahoittajiensa asioita. Vaalikampanjat ylipäätänsä ovat usein liian pelkistettyjä ja yliampuvia, jopa harhaanjohtavia ja poliittisia vastustajia mustamaalaavia, mikä entisestään hämmentää epävarmoja äänestäjiä.

Verkossa ja perinteisessä mediassakin jatkuvasti yleistyvä disinformaatio on yksi suurimmista haasteista eurooppalaisen demokratian toteutumiselle. Mitä laajemmin disinformaatiota levitetään sosiaalisessa mediassa, valeuutisissa, valetietokirjoissa ja valevideoissa, sitä vähemmän ihmiset uskovat minkään vastaanottamansa informaation luotettavuuteen.

Jokaisen vastaavan päätoimittajan ja julkaisujohtajan tulisi tämä ymmärtää ja kantaa vastuunsa siitä, että julkaistaan vain tosiasioita. Lukijan, kuulijan ja katsojan pitää voida helposti erottaa faktat ja fiktiot toisistaan. Pelkkä liikevaihtoon tuijottaminen ei saisi olla missään julkaisutoiminnassa pääasia.

On tärkeää korostaa korkealaatuisen toimituksellisen työn merkitystä sekä toimittajien aseman ja riippumattoman median vahvistamista. Kansalaisten on saatava luotettavaa ja laadukasta tietoa, jotta kansanvalta voi toteutua. Pidän hyvänä komission esittämiä toimia vapaiden ja oikeudenmukaisten vaalien turvaamiseksi, esimerkiksi poliittisen verkkomainonnan ja sen kohdentamisen läpinäkyvyyden lisäämistä, samoin eurooppalaisten puolueiden vaalirahoitussääntöjen tiukennuksia.

Pirkko Ruohonen-Lerner
Euroopan parlamentin jäsen, PS/EKR


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
2.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
3.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
7.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
8.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää