Ruotsidemokraattien Åkesson vilkuilee demareihin – yhdessä enemmistö valtiopäivillä

05.04.2018 |10:25

Ruotsi- ja sosiaalidemokraattien yhteinen kannatus voi syksyn vaalien jälkeen yltää enemmistöön valtiopäivillä. Puheenjohtaja Jimmie Åkessonin mielessä saattaakin liikkua ajatus hallitusvastuusta yhdessä demareiden kanssa. Sitä ennen sosiaalidemokraattien on kuitenkin käännettävä selkänsä vihreille.

Sosiaalidemokraatit ovat maahanmuuttoon liittyvissä kannanotoissaan tulleet yhä lähemmäksi ruotsidemokraatteja. Se ymmärrettävää, koska maan talous on maassa mallillaan ja työllisyysluvutkin siedettäviä. Huoli kansalaisten turvallisuudesta on nousemassa vaalien keskeiseksi teemaksi.

Dagens Industri -lehdelle antamassaan ja muiden medioiden innokkaasti siteeraamassa lausunnossa Åkesson toteaa puolueensa olevan maahanmuuttopolitiikassaan paljon lähempänä sosiaalidemokraatteja kuin opposition allianssipuolueita, erityisesti keskustaa.

Kaikesta huolimatta Åkessonin ykkösvalinta tällä hetkellä olisi kokoomusjohtoinen hallitus. Minimivaatimuksena sille tosin on, että ensi vuonna umpeutuvat pakolaislait säädetään pysyviksi.

– Meille olisi todella tukalaa tukea porvarillista hallitusvaihtoehtoa, joka tekee vastuutonta maahanmuuttopolitiikkaa. Se on itse asiassa täysin poissuljettu vaihtoehto minun mielestäni, Åkesson sanoo.

Sosiaalidemokraattien ja ruotsidemokraattien välillä on yhä ainakin yksi ylitsekäymätön ongelma ja se on ympäristöpuolue vihreät.

Vihreät muodostavat nyt vähemmistöhallituksen yhdessä demareiden kanssa ja Åkesson ynnä vihreät eivät samaan hallitukseen ikuna mahdu. Jos sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Stefan Löfven pystyy, kuten Åkesson kuvailee, “stumppaamaan” vihreät, niin syksyn vaalien jälkeen eletään todella mielenkiintoisia aikoja.

Aihetta käsittelivät myös Expressen ja Aftonbladet.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin

07.03.2025 |08:46
6.
Suomen uutiset logo

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva

08.03.2025 |10:38
7.
Suomen uutiset logo

Mäkelä: Ei mitään järkeä hakea ulkomailta lisää työttömiä Suomeen – ”Työvoimapulasta on puhuttu kohta jo 20 vuotta, ja kukaan ei vielä ole sitä nähnyt”

07.03.2025 |16:34
9.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
10.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää