Saksan eurovastainen puolue Alternative für Deutschland (Vaihtoehto Saksalle) on mielipidetiedustelujen mukaan keräämässä 6-7 prosentin äänisaaliin europarlamenttivaaleissa. Tämä on melkoinen potti kahdestakin syystä. Ensiksikin puolue on vasta noin vuoden vanha, ja se oli täpärällä saada edustuksensa Saksan parlamenttiin 4,7 prosentin kannatuksellaan. Toiseksi Saksan talous kasvaa ja työttömyys on maanosan alhaisempia. Protestille ei olettaisi löytyvän jalansijaa. Siitä huolimatta AfD ajaa ohjelmassaan euron hallittua purkamista.

Protesti Saksan sisällä on kuitenkin kasvanut siitä syystä, että useamman vuoden jatkunut Euroopan velkakriisi on tuonut Saksaan kiusallisia heijastusvaikutuksia. Velkakriisin taltuttamiseksi on tarvittu yhteisvastuulupauksia. Saksalaisille on herännyt epäilys siitä, että he joutuvat avaamaan lompakkonsa.

Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtaja Mario Draghin lupasi taannoin tehdä ”kaiken tarvittavan” euron pelastamiseksi. Tämä lupaus on osoittautunut rajattomaksi valtioiden velkakirjojen osto-ohjelmaksi. Euroopan vakausmekanismi (EVM) olisi mukana ostamassa kriisimaiden velkakirjoja suoraan jäsenmailta. Tämä tulkitaan sääntörikkomukseksi, sillä tällöin euromaat olisivat käytännössä rahoittamassa suoraan toisia jäsenmaita Lissabonin sopimuksen artiklan 125 vastaisesti.

Saksan hallitus on jyrkentänyt näkemyksiään Draghin osto-ohjelmasta, joka tunnetaan nimellä Outright Monetary Transactions (OMT).

– Emme luo edellytyksiä OMT:lle. Päätösten tulee olla yksimielisiä, Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble sanoi kertoneensa Draghille. Hänen mukaansa mittavat ja EU-lakien vastaiset rahoitusohjelmat tulee hyväksyä jokaisessa jäsenmaassa.

Velkakriisi on myös pudottanut inflaatiolukuja ja korkoja. Saksalaiset pelkäävät alhaisten korkojen nakertavan varallisuutta.

Sosiaaliturvaturismi puheenaiheeksi myös Saksassa

Velkakriisin ja massatyöttömyyden runtelemissa euromaissa käy myös vilkas muuttoliike Saksaan. Saksa on noussut jo toiseksi suurimmaksi maahanmuuttajien kohdemaaksi. Saksassa halutaankin tarkistaa maahanmuuttolakeja sen jälkeen, kun useampi kaupunginvaltuusto on anonut lisärahaa valtiolta sosiaaliturvamaksujen noustua.

– On hienoa, että Saksa on valikoitunut suosituksi maahanmuuton kohdemaaksi, mutta me tarvitsemme maahanmuuttolain voidaksemme säädellä maahanmuuttoa omien ehtojemme mukaiseksi, AfD:n tiedottaja Christian Lüth kertoo.

EU-tuomioistuimen lakineuvonantajan mukaan Saksa voisi kieltäyäkin maksamasta sosiaaliturvaa niille maahanmuuttajille, joilla ei ole aitoja siteitä Saksaan tai halua sopeutua Saksan yhteiskuntaan. Tuomioistuimen mielipide ei ole kuitenkaan sitova.

Sosiaaliturvaturismi on puhuttanut myös muita EU-maita. Esimerkiksi Belgia on passittamassa maassa pitkään olleet työttömät maahanmuuttajat takaisin kotimaihinsa. EU:n mukaan tämä on täysin hyväksyttävää.

Henri Myllyniemi