
Saksan vaihtoehtopuolue rynnisti toiseksi kaksissa Saksan osavaltion vaaleissa sunnuntaina
Saksan kahdessa osavaltiossa Brandenburgissa ja Saksissa käytiin sunnuntaina maapäivävaalit. Suurin vaalivoittaja oli vaihtoehtopuolue AfD, joka tuli toiseksi molemmissa osavaltioissa. Perinteiset suurpuolueet CDU ja SPD kärsivät tappiot.
Vaaleissa oli selkeä jako: kolme puoluetta kärsivät tappiot ja kolme puoluetta paransi tulostaan. Voittajiin lukeutuivat AfD:n ohella vihreät ja liberaalien FDP. Tappion koki kahden suurpuolueen ohella vasemmistolainen Linke.
AfD:lle musertavan suuret voitot
Vaihtoehtopuolue sai alustavien tulosten mukaan Saksissa peräti 27,8 prosenttia äänistä. Puolueen tulos parantui rajusti, sillä viisi vuotta sitten AfD:tä äänesti 9,7 prosenttia saksilaisista. Brandenburgissa AfD sai 23,5 prosenttia äänistä, kun 2014 äänimäärä jäi 12,2 prosenttiin.
Saksin suurimpana puolueena jatkaa CDU 32,3 prosentin äänimäärällä. Pudotusta edellisiin vaaleihin tuli kuitenkin 7,1 prosenttiyksikköä. SPD:n tulos jäi vain 7,7 prosenttiin. Myös Linken tulos putosi rajusti ja puolueen äänimäärä jäi 10,3 prosenttiin.
Vihreätkin ohittivat SPD:n saaden 8,4 prosenttia äänistä.
Brandenburgissa SPD pärjäsi paremmin saatuaan 26,2 prosenttia äänistä. Tappiota edellisiin vaaleihin tuli kuitenkin 5,7 prosenttiyksikköä. AfD nousi Brandenburgissa ohi CDU:n ja Linken merkittävällä erolla. CDU sai 15,6 prosenttia ja Linke 10,7 prosenttia äänistä.
Vihreät nousivat Brandenburgissa täpärästi neljännelle sijalle 10,8 prosentin äänimäärällään. Puolueen voittomarginaali jäi kuitenkin kannatuskyselyjä vaatimattomammaksi molemmissa osavaltioissa.
Uudet aluehallitukset
Vaalitulokset tarkoittavat samalla sitä, että osavaltioiden maapäiville on muodostettava uudet hallituspohjat.
Brandenburgissa SPD:n ja Linken aluehallitus sai vain 36,9 prosentin äänimäärän. Saksissa puolestaan vallassa oli Saksan liittopäivien tapaan CDU:n ja SPD:n yhteishallitus. Puolueet keräsivät yhteensä 39,8 prosenttia äänistä.
Muiden puolueiden lupaus pitää AfD pois vallasta pakottavat ne järjestämään aivan uusia hallituspohjia. Vihreät saattavat siten koitua AfD:n syrjinnän oljenkorreksi, vaikka puolueen politiikka on jopa osin täysin päinvastainen muiden hallituspuolueiden kanssa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Kaikki laittomasti maahan tunkeutuneet eivät palanneet Marokkoon – Ceutan naiset elävät ainaisessa väkivallan pelossa: ”Tilanne on hirvittävä”
Asukkaiden protestit laittomia siirtolaisia vastaan ovat voimistuneet entisestään Espanjan Ceutassa. Naiset elävät jatkuvassa väkivallan pelossa, koska enklaaviin oleskelemaan jääneet ovat pääosin nuoria miehiä. Samalla kiista maahan tunkeutuneiden todellisesti määrästä käy kaiken aikaa kuumempana.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEA:n kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













