Artikkeli kuva

SDP äsken: Suomessa on työvoimapula – SDP nyt: Suomessa ei ole työpaikkoja

26.10.2023 |10:18

PÄIVÄN POINTTI | Vieläkö muistat kevään eduskuntavaalien alla esitetyt vaatimukset työperäisen maahanmuuton voimakkaasta lisäämisestä työvoimapulan verukkeella? Ne ajat ovat menneet, ja samalla myös työvoimapula näyttää äkillisesti Suomesta loppuneen – ainakin poliittisen retoriikan tasolla. Syksyn tullen vasemmiston puheet kertovat nyt siitä, että maassamme ei olisikaan töitä.

Mikäli SDP:n puoluelehteä Demokraattia ja demarien varapuheenjohtajaa, kansanedustaja Niina Malmia on uskominen, vuoden 2023 lokakuussa työpaikat Suomesta ovat lähes kadonneet eikä uusia ole tulossa.

Demokraatin jutun otsikko julistaa kansalle ”Töitä ei ole”, juttuun haastatellun Malmin suulla. Artikkelissa kerrotaan, että tällä hetkellä avoimia työpaikkoja on markkinoilla yli 60 000 vähemmän kuin viime vuonna.

– Kyseessä on erittäin vaikea tilanne. Työt lähtevät monilta alta ja uusia työpaikkoja ei synny, Malm valittelee.

Viime joulukuussa – eduskuntavaalien alla – demareilla oli toinen ääni kellossa. Tuolloin demariedustaja Malm vakuutti puoluelehdessä , että Suomessa on työvoimapula ja Malmi luetteli keinoja siihen vastaamiseksi.

Malmin tuolloisen lausunnon mukaan edes pelkät poliittiset päätökset eivät riitä ratkaisuksi työvoimapulaan, vaan myös yritysten on huolehdittava siitä, että ne ovat houkuttelevia työnantajia.

Demareissa väitteet työvoimapulasta liittyivät usein vaatimuksiin lisätä työperäistä maahanmuuttoa, koska – puheiden mukaan – maassamme ei olisi riittävästi väkeä tekemään töitä.

Työvoimapulapuheautomaattina tunnetuksi on myös tullut etenkin kansanedustaja Matias Mäkynen, joka viime talvena esitteli ”faktan”, jonka mukaan Suomessa tarvitaan työperäistä maahanmuuttoa.

– Meillä ei ikävä kyllä väki Suomessa riitä ja tilanne uhkaa heikentyä jatkuvasti, Mäkynen mehusteli Ylen jutussa.

Myös vihreiden ja vasemmistoliiton riveistä on vuosikausien ajan kuultu puhetta työvoimapulasta.

Vielä niinkin myöhään kuin kesäkuun alussa kansanedustaja – silloinen ympäristö- ja ilmastoministeri – Maria Ohisalo vakuutteli, että Suomessa olisi meneillään ”työvoiman pula-aika”.


Päivän pointti -sarjassa julkaistaan Suomen Uutisten kokoamia kommentteja ajankohtaisista poliittisista aiheista.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää