Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

SDP petti ay-liikkeen taas

26.03.2013 |14:37

Demarien pääluottamusmiesten mitta tuli täyteen. Viestit ovat yksiselitteiset: ”SDP petti meidät taas, jätän jäsenmaksut maksamatta. Me olemme vain vaalikarjaa SDP:n johdolle. Kyproksen mafialle riittää kyllä ymmärrystä. Silloin kun puheenjohtaja Jutta Urpilaista olisi kipeimmin tarvittu tuloneuvotteluissa vetoapuun, rouva oli Kyprosta paapomassa. Urpilaiselle tärkeintä on pitää kausilippu voimassa Brysselin koneeseen. Toista oli silloin kun Lipponen oli puikoissa”.

Nämä ovat viestit, joita olen saanut hallituksen puolivälin riihen jälkeen. Pääluottamusmiehet ovat lisänneet myös henkilökohtaisen viestin: ”En ainakaan vielä liity ”persuihin”, kunhan puran pahaa oloani sinulle”. Mikäli pääluottamusmiehiä on uskominen, seuraavassa puoluekokouksessa opettaja Urpilainen saa kenkää.

Mitta täyttyi lopullisesti, kun hallitus antoi vastikkeetta yhteisöveron alennuksen ja nosti samanaikaisesti sähköveroa.  Liittojen puheenjohtajat ovat vielä hiljaa, vaikka ovat raivoissaan ja kokevat tulleensa sekä petetyiksi että harhautetuiksi. Heille vakuutettiin, että hallitus kaatuu, jos kokonaisratkaisua ei pikaisesti lähdetä rakentamaan. Demarivetoisten teollisuusliittojen johto on nyt joutunut naurunalaiseksi kenttäväen silmissä. Tämä merkitsee ensi syksyn neuvotteluihin todellisia pitkien puukkojen öitä. Demarien ay-johtajien on uudestaan lunastettava uskottavuutensa.

Nyt olisi ollut mahdollisuus saada maahan pitkäaikainen kokonaisratkaisu, mikäli Kataisen ja Urpilaisen hermot olisivat pitäneet. Luovuutta olisi tarvittu. Metallityöväen liiton ex-puheenjohtajan Per-Erik Lundhin aloitteesta perustettiin vuonna 1997 EMU-puskurit. Työeläkepuskurissa on nyt noin 5 000 miljoonaa euroa ja työttömyysvakuutusrahastopuskurissa yli 700 miljoonaa euroa. Nyt jos koskaan olisi näitä puskureita voitu purkaa ja sitä kautta aikaansaada talouttamme vakauttava kokonaisratkaisu.

 

MATTI PUTKONEN


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

8.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttokriittisyys kasvaa – eliitti ja media kieltäytyvät näkemästä Euroopan poliittista muutosta

03.10.2024 |13:12
9.
Suomen uutiset logo

Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla

07.10.2024 |08:30
10.
Suomen uutiset logo

Mossad: Iran teettää terrori-iskuja katujengeillä – iskut Israelin Tukholman ja Kööpenhaminen suurlähetystöihin saman jengin tekosia

04.10.2024 |17:05

Uusimmat