Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21

Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Saksan Gelnhausenin kaupungissa Hessenin osavaltiossa kahdeksan alaikäistä tyttöä joutui seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Barbarossabadin ulkouimalassa kesäkuun lopussa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä, iältään 18–28 vuotta. Uhrien ikä vaihteli 11 ja 17 vuoden välillä.

Uhrit kertoivat, että miehet ahdistelivat heitä uima-altaan alueella, muun muassa koskettelemalla reisiä, rintakehää ja muita kehon osia, eivätkä he lopettaneet pyynnöistä huolimatta.
Ensimmäiset uhrit ilmoittivat tapahtuneesta uima-altaan henkilökunnalle, mutta henkilökunta ei reagoinut välittömästi, vaan kehotti tyttöjä palaamaan altaaseen, koska tapahtunutta ei voitu todentaa.

Ahdistelijat ulos ja porttikielto

Poliisi kutsuttiin paikalle vasta, kun henkilökunta sai lisää ilmoituksia ahdistelun uhreilta. Neljä epäiltyä miestä tunnistettiin ja heidät poistettiin uima-altaalta sekä asetettiin porttikieltoon. Yksi epäillyistä ehti paeta ennen poliisin saapumista.

Hessenin sisäministeri Roman Poseckin mukaan jokainen rikosilmoitus on tutkitaan perin pohjin, jotta tekijät saadaan vastuuseen.

– Gelnhausenin uimahallin tapahtumat on selvitettävä nopeasti ja perusteellisesti. Emme voi sallia, että uimahalleistamme tulee paikkoja seksuaaliselle väkivallalle, hän kommentoi.

Julisteet varoittavat: ”Stop! Ei kourimista!”

Kölnissä on uimahalleihin on ripustettu erilaisia julisteita, jotka varoittavat mahdollisista seksuaalisen häirinnän tilanteista uimahalleissa. Laajalti julkisuudessa olleessa julisteessa vaalea mies tarttuu nuorta naista takaapäin uidessa, ja otsikossa lukee: ”Stop! Ei kourimista!”

Yhdessä julisteessa on kuvattuna punatukkainen, valkoihoinen nainen, joka veden alla kourii tummaihoista poikaa, jolla on jalassa proteesi. Eräässä toisessa julisteessa pohjoisafrikkalaiselta näyttävä tyttö joutuu selvästi vaaleaihoisen miehen lähestymäksi pukuhuoneessa.

Toimittaja Pertti Rönkkö kirjoittaa Havaintoja Saksanmaalta Facebook-sivullaan Saksan poliisien ammattiliiton varapuheenjohtaja Manuel Ostermannin kannanotosta Kölnin julistekampanjaan.

– Saksan poliisien ammattiliiton varapuheenjohtaja Manuel Ostermann pitää X-viestissään Kölnin kaupungin uimaloiden, poliisin sekä muiden tahojen julkaisemaa uimalajulistetta puhtaana poliittisena korrektiutena ja jopa rasistisena.

Hänen mukaansa on yleisessä tiedossa, että tyttöjä uimaloissa kourivat miehet ovat useimmiten tummaihoisia turvapaikanhakijoita eivätkä vaaleatukkaisia saksalaismiehiä, kuten julisteessa kuvataan.

”Maauimalat kohtaavat monikulttuurisen yhteiskunnan”

Myös perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra noteerasi erikoisen kourimisen estokampanjan X:ssä:

– Kesä ja maauimalat kohtaavat monikulttuurisen yhteiskunnan. Utooppinen rakennelma pysyy pystyssä vain manipuloimalla yksilöiden ajattelua ja käsityksiä. Ihan sama kuinka häiriintyneellä tavalla.

– Ja onhan meillä Suomessakin tätä, vain aavistuksen vähemmän irvokkaassa muodossa.

HELI-MARIA WIIK


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”

13.08.2025 |10:57
5.
Suomen uutiset logo

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille

12.08.2025 |12:52
6.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
8.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19
9.
Suomen uutiset logo

Tyytymättömyys opetushallitukseen kasvaa – jo osa alan ammattilaisistakin näyttää vihreää valoa organisaation lakkauttamiselle

12.08.2025 |19:17

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää