

MATTI MATIKAINEN
Slunga-Poutsalo: Miksi keksiä pyörä uudelleen?
Kataisen-Urpilaisen hallitus on ihastunut askartelemaan erilaisten hallintohimmeleiden kehittämisen kanssa. On sote- ja kuntarakenneuudistus, jotka ovat jo alkumetreillä kompastuneet omiin kengännauhoihinsa. Ja lisää halutaan. Viimeisin villitys on metropolihallinto. Kuntauudistus, sote-uudistus ja metropolihallinto ovat ristiriidassa keskenään ja tämä aiheuttaa sekaannusta Uudenmaan kunnissa.
Hallitus on aloittanut eurotukiaisprojektin seurauksena rajun sisäisen devalvaation toimet. Kunnilta vähennetään käytännössä kaksi miljardia euroa valtionosuuksia. Samaan aikaan lisätään mm. metropolihankkeella kuntien ja valtion hallinnollisia kustannuksia. Näillä toimilla vähennetään määrärahoja ja hoitavia käsiä kuntalaisten peruspalveluista, kuten lastenhoidosta ja terveydenhuollosta aina vanhuksista huolehtimiseen saakka.
Uudellamaalla ja Helsingissä metropolihallinnon alle on alustavasti listattu kuuluvaksi 14 kuntaa, jättäen Uudenmaan merkittävät aluekeskukset Porvoon ja Lohjan ulkopuolelle. Porvoo ja Lohja kuuluvat kuitenkin merkittävinä osina useaan koko Uudenmaan kattavaan kuntayhtymään, mm. HUS:n sairaanhoitopiiriin ja Eteva-kuntayhtymään. Pilkkomalla Uusimaa kolmeen osaan, joista keskipala kuuluisi ns. metropolihallinnon alle, aiheutetaan mittavat taloudelliset paineet näille aluekeskuksille, jotka jo nyt täyttävät ministeri Virkkusen asettamat vahvan peruskunnan kriteerit. Käytännössä tämä tarkoittaisi HUS:n pilkkomista vain metropolialueelle, jota emme voi hyväksyä.
Perussuomalaiset suhtautuvat kriittisesti byrokratian lisäämiseen metropolialueella ja päätöksenteon viemistä yhä vain kauemmaksi kuntalaisen arjesta. Kuntien väliselle yhteistyölle on monia jo olemassa olevia kanavia, esimerkiksi maakuntaliitot. Niiden hallinnossa on edustettuna kaikki kunnat poliittisten voimansuhteiden mukaisesti. Emme tarvitse mitään uusia hallintohimmeleitä, vaan laajennetaan olemassa olevien maakuntaliittojen toimivaltaa kaikille niille osa-alueille, joita on suunniteltu otettavaksi metropolihallinnon alle. Miksi pyörä pitää keksiä uudelleen joidenkin politiikkojen metropolihallinnon valtuusto- ja hallituspaikkojen takia?
Jos maamme hallituksen kasvot päätöksenteon poukkoilussa halutaan säilyttää, metropolialueen voivat muodostaa Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen.
RIIKKA SLUNGA-POUTSALO
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää