Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Soini: Huolesta kohtuuton häly

05.08.2014 |14:30

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ruotii plokissaan Helsingin Sanomille ja Maaseudun Tulevaisuudelle antamiaan haastatteluja, jotka saivat suurta huomiota. Maaseudun Tulevaisuudessa hän esitti voimakkaat näkemykset siitä, miten kotimaista energiapolitiikkaa pitää hoitaa ja huolehtia maaseudun asioista sekä tukea pienyrittäjyyden edellytyksiä. Soini otti kantaa myös EU:n Venäjä-pakotteisiin.

– Sanoin sen, mielestäni itsestään selvän kannan, että Suomen on syytä pitää hyvät suhteet Venäjään. Mikäli Venäjä pistää elintarvikkeet tuontikieltoon, menettää Atria miljoonan päivässä. On se ihme, jos siitä ei saa olla huolissaan ja etsiä kaikkia mahdollisia keinoja, ettei näin kävisi, Soini kirjoittaa.

Hamas on terroristijärjestö

Helsingin Sanomissa Soini otti kantaa ajankohtaiseen Israel-tilanteeseen.

– Hamas on terroristijärjestö, joka ei hyväksy rauhanomaista ratkaisua Israelin ja Palestiinan välille. Tavoitteena on Israelin valtion tuhoaminen. Tämä ei ole minun mielipiteeni, vaan heidän oma ohjelmajulistuksensa.

Suorat sanat

Haastattelu oli hyvä ja kelvosti kirjoitettu, Soinia ei tulkittu väärin eikä hänen sanojaan vääristelty. Silti hän tiesi heti, että hälyhän hänen sanomisistaan nousee. Suurin osa kritiikistä tuli ihmisiltä, jotka eivät olleet koko juttua edes lukeneet vaan ottivat kantaa somessa.

– Sanon suoraan, että pidän Israelin olemassaoloa oikeutettuna. Minä olen sellainen mies, joka sanoo myös ystävilleen ja omilleen suoraan. Kysykää vaikka perussuomalaisilta, kirjoittaa Soini plokissaan.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
4.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
8.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – “Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39
9.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää