Artikkeli kuva

lehtikuva Roni Rekomaa

Soini: Keskusta kalastaa kahdella EU-rysällä

24.08.2013 |16:46

Komissaari Olli Rehnin mahdollinen EU-ehdokkuus hermostuttaa keskustan kenttäväkeä. Syystäkin. Keskusta on Sipilä-huumalla onnistunut peittämään sen tosiasian, että nimenomaan Keskusta vei Suomen EU-tukipakettipolitiikkaan mukaan. Olli Rehn on tämän linjan toteuttaja Euroopan unionissa.

Keskusta muutti linjansa karmean vaalitappion jälkeen ja on siitä lähtien äänestänyt eduskunnassa perussuomalaisten kanssa EU:n omien sääntöjen vastaisia tukipaketteja vastaan.

Keskusta yrittää kalastaa EU-vaaleissa kahdella rysällä. Kansalta halutaan eu-kriittiset äänet Väyrysen linjalla, joka toki hänkin kannatti Kreikan ensimmäistä tukipakettia. Tosiasiallinen maali on kannattaa Olli Rehnin linjaa heti, jos hallitusovet aukevat. Olli Rehn tosin sopisi paremmin Kokoomuksen kuin Keskustan ehdokkaaksi.

Suurin välttämätön rakenteellinen uudistus on nykyeuron uudelleen järjestely, jopa hajottaminen. Eurooppa putoaa, Saksaa lukuunottamatta, maailmantalouden kelkasta. Mikäli tätä rakenneuudistusta ei joko etelästä tai pohjoisesta tehdä, on Eurooppa tuomittu taapertamaan hitaassa kasvussa ja leikkauksissa hamaan tulevaisuuteen asti.

Ahneelle kahden rysän kalamiehelle voi käydä kalpaten. Saalis voi jäädä laihaksi. Siksi veikkaukseni on, ettei Rehn lopulta lähde mukaan. Pahinta on, jos Keskusta siitä huolimatta palaa hänen linjoilleen vaalien jälkeen.

EU-vaaleista tulee mielenkiintoiset. Perussuomalaisille ne ovat ilman ehdokkuttani kova haaste, eräänlainen kypsyyskoe. Uskon, että kovalla työllä onnistumme.

TIMO SOINI


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään

08.09.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa

08.09.2025 |10:29
10.
Suomen uutiset logo

Näkemiin, Woke! Maailman suurin varainhoitoyhtiö BlackRock kritisoi talouselämän politisoitumista – vetää tukensa yritysaktivismilta

05.09.2025 |09:14

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää