

Antti Aimo-Koivisto Lehtikuva
Soini: Puhuttelu paikallaan sote-sotkun ratkaisemiseksi
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on yhtä mieltä hallitusneuvottelija Juha Sipilän (kesk.) kanssa siitä, että puhuttelu on paikallaan hallitusneuvotteluissa ilmenneen sote-solmun aukaisemiseksi. Soini kertoi asiasta eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen perjantaina.
Sipilä kertoi perjantaiaamuna saapuessaan neuvottelupaikalle Smolnaan, että liikaa asioita on jäänyt ”vatulointivaiheeseen” eikä kaikilta osin olla uudistamisen moodissa. Ennen muuta sote-asia on juminut: sen piti valmistua jo keskiviikkona. Myös kuntien miljardisäästöä odotetaan yhä. Sipilä aikoi pitää asiasta puhuttelun, jotta asiat saadaan taas yhteiselle uralle.
Soini kuvasi neuvottelujen vaikeimpia kohtia näin:
– Siellä on aika monta sellaista, joissa on kovaa vääntöä. Ideologiset erot tulevat esiin: ketä verotetaan ja keneltä otetaan. Mutta kyllä se ratkaisu sieltä vielä tulee, Soini arvioi.
Tämä koskee myös sote-ratkaisua: sen on pakko onnistua, koska se on erittäin tärkeä tekijä kokonaispaketissa.
– Tämän pitää olla keskiviikkona valmis prosessikaavion mukaan ja minä olen siihen sitoutunut, että puoluehallituksen, -valtuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokous voi ottaa asiaan kantaa, että kyllä vai ei. Valmista pitää olla, Soini vaati.
Iltalehti: Räty ja Rehula riidoissa
Iltalehti raportoi torstai-iltana puoluelähteisiin pohjautuen, että riidoissa olisivat nimenomaan kokoomuksen ja keskustan sote-ekspertit Laura Räty (kok.) ja Juha Rehula (kesk.), ja että epäsopu johtuisi pohjaan palaneista henkilökemioista, ei asioista sinänsä.
Toisaalta myös asioissa riittää riideltävää: Räty on kokoomuksen mukana ajanut yksityisten yritysten asemaa soten jälkeisessä Suomessa mallinaan Ruotsi, jossa raha seuraa asiakasta – eli asiakas voi valita julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin järjestämästä hoidosta ja hoitoon varattu julkinen raha tulee hänen valitsemaansa paikkaan. Rehula taas ajaa yhtä vahvaa julkista hoitojärjestelmää.
Mäntylä kannattaa vahvaa julkista pohjaa
Perussuomalaisista sote-ryhmässä istuu Hanna Mäntylä. Hän kannattaa vahvaa julkista terveydenhoitoa ja on varoittanut kokoomuksen mallin vaarasta: että suuret yritykset valtaisivat markkinat ja nostaisivat hintoja ja veisivät voitot ulkomaille.
Suurten yritysten sijasta Mäntylä korostaa, että sote-mallin pitää tukea pienten ja paikallisten suomalaisten yritysten pääsyä terveysmarkkinoille tukemaan julkista sektoria.
Soinin mielestä marssijärjestys on selvä: ensin rakennetaan vahva julkinen hoitojärjestelmä ja yksityistä puolta kehitetään sen jälkeen tarpeen mukaan.
Pitää uskaltaa päättää
– Mistä tämä vatulointi johtuu, tiedotusvälineet tenttasivat Soinilta.
– Mitähän tähän poliittisesti korrektia sanoisi… ilmeisesti joillakin on päätöksentekovajetta, Soini tulkitsi.
Sote-asia on nyt kuitenkin neuvottelijoiden pöydällä.
– Nyt pitää päästä eteenpäin nopeasti. Pitää uskaltaa tehdä päätöksiä, Soini vaatii.
Neuvottelijoita hän ei kuitenkaan vaihtaisi. Neuvotteluja jatketaan supistetulla porukalla. Se tarkoittaa Soinin mukaan sitä, että osa ryhmistä on saanut jo työnsä valmiiksi ja ne suljetaan.
Jäljellä olevat ryhmät miettivät ja jos eteneminen tyssää, viedään asiat Trion pöydälle.
– Vatkaaminen työryhmissä ei tule kysymykseen, Soini jyrähti.
Trio Ässät jatkaa neuvottelujaan, kun kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb (kok.) on saapunut EU-neuvotteluista Riiasta.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.















