Artikkeli kuva

SU

Soini: suomalaisten työehtoja ei saa polkea

16.01.2016 |11:49

Perussuomalaisten piirien puheenjohtajien kokouksessa Helsingissä puhunut Timo Soini muistutti, ettei suomalaisten työehtoja saa polkea maahanmuuttajien työllistymisen varjolla.

– Maahanmuuttajat on saatava töihin. Se ei voi tapahtua suomalaisten työehtoja ja palkkoja polkemalla. On etsittävä muita ratkaisuja mm. palkkatukea ja oppisopimuskoulutusta, kuten STTK:n puheenjohtaja Antti Palola tämän aamun Ykkösaamussa totesi. Jos on tahtoa, löytyy tie, Soini korosti.

Soini painotti, etteivät suomalaisten työehdot eivät ole ongelma. Työttömyys ja investointien sekä kasvun puute sen sijaan ovat ongelma.

– Tarvitsemme myös lisää paikallista sopimista, jotta kriisitilanteissa työpaikkoja voidaan nykyistä paremmin säilyttää. Suomalaisten yritysten kilpailukyky ratkaisee sen, onko meillä työtä ja millaisia työpaikkoja meillä on. Siksi kilpailukykyä on parannettava.

– Perussuomalaiset vetoavat voimakkaasti työmarkkinajärjestöihin ns. yhteiskuntasopimuksen aikaansaamikseksi. Vielä ei ole liian myöhäistä. Se on kaikille parempi vaihtoehto kuin muut vaihtoehdot, muistutti puheenjohtaja Soini.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
6.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
7.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
10.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää