Artikkeli kuva

KATSOMO.FI

Soinille jäävettä niskaan

01.09.2014 |11:18

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini otti vastaan jäävesihaasteen MTV:n studion pihalla.

MTV Uutisten ankkurit Rita Strömmer ja Antti Tuuri heittivät maailmalta Suomeen levinneen ALS-jäävesihaasteen perussuomalaisten Timo Soinille. Soini otti haasteen vastaan ja haastoi mukaan kolme ehdokasta.

– Kaksi herrasmiestoimittajaa, jotka ovat aina objektiivisia ja kohtuullisia eli MTV:n Timo Haapala ja Iltalehden Pekka Tiinanen, Soini virnisti.

– Tarvitaan myös henkilöitä, jotka ponnistelevat Suomen hyvinvoinnin puolesta. Pörssisäätiön Sari Lounasmeri tekee arvokasta työtä suomalaisen piensijoittajan puolesta, joten hän saa tässä kylmän kyydin myös.

Jäävesihaasteella tuetaan harvinaisen ALS-taudin tutkimusta. Haasteen saanut saa ämpärillisen jäävettä päälleen, taltioi tapahtuman ja heittää haasteen seuraaville kastujille. Haastettu lahjoittaa itse päättämänsä summan Lihastautiliitolle.

– Täytyy aina jäähtyä välillä. Tekee hyvää itse kullekin, Soini muistutti suorituksen jälkeen.

Artikkelia on muutettu 4.9. klo 21.12.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
9.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
10.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää