
Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Perussuomalaisten puhenejohtaja Timo Soini nostaisi Suomea lamasta kaksivuotisella, kattavalla tulopoliittisella ratkaisulla ja elvyttämällä taloutta teitä ja ratoja korjaamalla. Soini kertoi näkemyksistään Ylen Ykkösaamussa.
– Herrojen pitää ryhtyä töihin, muuten tulee liittokierros. Pahoin pelkään, että se johtaa sellaiseen eriytyvään kehitykseen, että ei tule mahdollisimman hyvää ratkaisua, Soini varoitti Ylen haastattelussa.
Soinin mielestä palkansaajien ostovoimaa pitäisi nostaa maltillisesti 0-1 prosenttia. Samalla pitäisi pienentää työvoimakustannuksia esimerkiksi alentamalla työnantajien sosiaaliturvamaksuja.
Soini hakisi tupo-varaa EMU-puskureista, joissa on hänen mukaansa 5,5 miljardia euroa rahaa. Hän olisi valmis rahoittamaan elvytystä myös myymällä valtionyhtiöitä.
– Kyllä sitä kannattaa miettiä, että onko joku viinan valmistus valtion tehtävä vai ei, Soini totesi.
Oppositio mukaan
sote- ja kuntauudistukseen
Soini vaati myös opposition ottamista mukaan sote- ja kuntauudistusten tekoon. Hän totesi, että muuten ei hallitus saa omia linjauksiaan läpi: kun seuraavaan hallitukseen joka tapauksessa tulevat todennäköisesti perussuomalaiset ja keskusta, niin nämä uudistukset ovat silloin menossa purkuun.
Veli-Pekka Leskelä
Viikon suosituimmat
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
"Turun hovioikeus tiesi, ansaitseeko syytetty pyövelin kirves kirveen vai neljäkymmentä raipaniskua ja elinkautisen pakkotyöhön Viaporissa." Historioitsija-kansanedustaja Teemu Keskisarja tarttuu puheesaan menneen aikojen rikoshistoriaan, sen synkkiin yksityiskohtiin ja moraalisiin kysymyksiin. Keskisarja vie kuulijansa syvälle rikosten, rangaistusten ja oikeusjärjestelmän juurille. Hän kertoo nuoruudestaan ja tutkimusuransa alkutaipaleista – alkaen 1700-luvun seksuaalirikollisuutta koskevista pohdinnoista ja edeten 1900-luvun alun suomalaisten terroristeihin.
Lue lisää
Lue lisää