Sotesekoilusta tuli ”kataistrofi”

29.11.2013 |12:34

Hallituksen tärkein vaalikauden hanke kotimaassa on ns. kunta- ja soteuudistus. Yhdellä rysäyksellä piti lopettaa suurin osa kunnista, ja samalla rakentaa sosiaali- ja terveyspalveluille uudet hallintohimmelit.

Asiaa on jauhettu ja jahkattu kaksi ja puoli vuotta. Vieläkään ei tiedetä mitä ollaan tekemässä ja millä tavalla. Hanketta yritetään puskea epätoivoisesti eteenpäin, vaikka juuri kukaan ei enää usko hankkeen toteutumiseen. Enää kyseessä ei ole sotesekoilu, vaan kataistrofi.

Suomen Kuvalehti on seurannut valppaasti sotesekoilua. Tuoreessa numerossa käydään asioita jälleen läpi ja lopputulos on hallituksen ja hallituspuolueiden kannalta murskaava. Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää ja akatemiaprofessori Kaarlo Tuori kertovat jälleen miten taitamattomasti ja vastuuttomasti asiassa on menetelty:

– Valmistelussa on jätetty huomiotta asiantuntijoiden esiin nostamat faktat ja perustuslailliset näkökohdat. Lisäksi on sekoitettu poliittinen valmistelu ja virkamiesvalmistelu.

– Nuoret ministerit ja heidän avustajakuntansa tuntuvat ajattelevan, että vaalivoiton jälkeen on lupa tehdä melkein mitä tahansa – ja melkein mitä tahansa on tehtykin.

– Olemme tottuneet ajattelemaan, että Suomi on demokraattinen oikeusvaltio. Siksi on hämmästyttävää huomata, että joillekin päättäjille perusperiaatteet voivat olla näin epäselviä.

Viimeistään 30.11. kuntien on ilmoitettava kenen kanssa kukin alkaa neuvotella pakkoliitoksesta. Useimmat kunnat lähtevät selvityksiin mukaan vain koska näin on ylhäältä määrätty. Mukanaolo on kuitenkin vain muodollista tilanteen tarkkailua.

Lopullinen sinetti hallituksen kunta- ja sotesekoilulle saadaan ensi vuoden lopulla. Silloin useimmat kunnat ilmoittavat oman kantansa tehtyihin selvityksiin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että lähes poikkeuksetta kunnat päättävät pysyä itsenäisinä.

REIJO TOSSAVAINEN


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jussi Halla-aho: Jos ihminen muuttaa savimajasta tänne kerrostaloon länsimaisen elintason piiriin ilman että tarvitsee panna tikkua ristiin, niin kyllä se on aika ruhtinaallinen vaihtoehto

23.06.2025 |12:11
6.
Suomen uutiset logo

Professori: Jaettu inho länttä kohtaan yhdistää woke-liikkeen ja islamistit

24.06.2025 |08:19
10.
Suomen uutiset logo

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta

27.06.2025 |09:17

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää