Vuonna 2026 Suomen lapsibudjetointi on noin 11,4 miljardia euroa. Se kertoo siitä, että hallitus näkee lapset ja perheet tärkeinä Suomen tulevaisuuden rakentajina. Lapsibudjetointi koostuu useista eri kokonaisuuksista: kansaneläkelaitoksen maksamista lapsilisistä ja vanhempainpäivärahoista, varhaiskasvatuksen rahoituksesta, perusopetuksesta, toisen asteen maksuttomuudesta sekä lasten sosiaali- ja terveyspalveluista. Lisäksi mukana ovat verotuet ja erilaiset asumiseen liittyvät tuet.
– Muutamia konkreettisia toimia ovat lapsiperheiden työtulovähennyksen lapsikorotuksen nosto 100 euroon, perusopetukseen osoitetut 200 miljoonaa euroa oppimisen tukeen sekä äidinkielen ja matematiikan viikkotuntien lisääminen kolmella. Kiusaamisen vastaiseen työhön on osoitettu viisi miljoonaa euroa ja harrastamisen Suomen malliin koulujen iltapäiviin 19,1 miljoonaa euroa. Terapiatakuu on aloitettu, ja lastensuojelulain muutos on käynnissä. Valtionavustusten pääpaino on lasten ja nuorten järjestöillä, Jaana Strandman luettelee.
Lapset eivät ole menoerä vaan investointi
Summa on merkittävä, ja jokaisen euron on oltava vaikuttava. Se velvoittaa hallitusta seuraamaan vaikutuksia avoimesti ja rehellisesti sekä päättäjiä varmistamaan, että rahat eivät huku hallintoon, vaan näkyvät perheiden arjessa. Kaikkien lasten kanssa tekemisissä olevien on myös kannettava vastuuta. Vanhemmilla on päävastuu ja velvollisuus huolehtia lastensa turvallisesta, vakaasta ja hyvinvointia tukevasta lapsuudesta ja nuoruudesta, vaatii Strandman.
– Kyse ei siis ole yhdestä uudesta panostuksesta, vaan koko lapsi- ja perhepolitiikan kokonaisuudesta. Tavoitteena on vähentää lapsiperheköyhyyttä, tukea syntyvyyttä, helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista sekä parantaa lasten ja nuorten mielenterveyspalveluja.
– Lapsiin kohdistuvat menot eivät ole kuluerä, vaan investointi. Varhainen tuki, toimiva neuvola, laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus maksavat itsensä takaisin vähentyneinä korjaavina toimenpiteinä. Silti pelkkä rahan lisääminen ei ratkaise kaikkea. Tarvitaan myös selkeitä prioriteetteja. On uskallettava kysyä ja tarkastella, kohdentuvatko tuet oikein ja satsaukset vaikuttavasti. Perhepolitiikan on tuettava vastuuta, ei passivoitava, kiteyttää Strandman.
