Suomalainen tietokirjailija: identiteettipolitiikkaa vastustava Jordan Peterson ei ole mikään "alt-right darling"

helmikuu 25, 201915:04

Suomalainen tietokirjailija: identiteettipolitiikkaa vastustava Jordan Peterson ei ole mikään ”alt-right darling”

Kanadalainen psykologian professori Jordan Peterson ei ole enää vain tutkija, kliininen psykologi ja tietokirjailija, vaan myös ilmiö. Peterson alkoi saada mainetta Youtube-videoillaan syksyllä 2016, ja hänen keväällä 2018 julkaistu elämäntaito-opas 12 Rules for Life myi englanniksi yli kaksi miljoonaa kappaletta. Kirja on julkaistu myös suomeksi, ja nyt on saatavilla myös suomalainen teos ”Jordan Peterson -ilmiöstä”. Tiedetoimittaja Marko Hamilo esittelee uutuuskirjan.

Ilmiö Jordan B. Peterson on teologian tohtori Matti Kankaanniemen yritys ymmärtää, miksi Petersonista on tullut varsinkin nuorten miesten keskuudessa lähes kulttihahmo. Kirja ei siis ole mikään johdatus Jordan B. Petersonin henkilöön tai tuotantoon, vaan päinvastoin lukijalta edellytetään joitakin perustietoja Petersonista.

Kankaanniemi toteaa, että perustiedot voi kuitenkin helposti lukea Wikipediasta jopa suomeksi, ”paitsi ehkä Petersonin penkkipunnerrusennätystä, joka on 102 kg”.

Kankaanniemi näkee Peterson-ilmiössä kolme piirrettä, joiden takia aiheesta kannattaa kirjoittaa kokonainen kirja. Yksi on se, että samaan aikaan kun kouluissa ja yliopistoissa oppimista pyritään ohjaamaan yhä itseohjautuneempiin ja kokemuksellisempiin muotoihin, Peterson osoittaa, että jopa massat jaksavat kuunnella keskittyneesti pitkiä ja filosofisia keskusteluja.

Toinen Peterson-ilmiö on “paluu antiikin Kreikan pylväskäytäviin, jossa filosofit hahmottelivat todellisuutta puhumalla ja väittelemällä”, kuten Kankaanniemi sitä kutsuu.

Gutenberg teki länsimaisesta sivilisaatiosta kirjallisen ja toi kirjallisen ilmaisun kaikkien ulottuville. Youtube taas on tuonut maailman parhaat luennoitsijat – jotka aiemmin puhuivat vain pienelle ja valikoituneelle joukolle yliopisto-opiskelijoita – suurten massojen nähtäville.

Kolmas Kankaanniemen näkemä kiinnostava piirre Peterson-ilmiössä on se, että kaiken kulttuurisodan ja arvojen polarisoitumisen keskellä Peterson terveellä tavalla ravistelee blokkiajattelua radikaalilla individualismilla.

Identiteettipolitiikassa jokainen kuuluu sorrettuun vähemmistöön

Tosin vasemmistolaisen median mukaan Peterson kuuluu aivan selvästi alt-right-blokkiin. Peterson itse ei tällaista lokerointia hyväksy. Hän kuvailee omaa yhteiskunnallista ajatteluaan klassiseksi liberalismiksi tai sentrismiksi. Usein hän korostaa olevansa ennemminkin epäpoliittinen hahmo.

Petersonin poliittisuus syntyy siitä, että hän suhtautuu hyvin kriittisesti ihmisten taipumukseen vyöryttää henkilökohtaiset epäonnistumisensa yhteiskunnan tai “rakenteiden” syyksi. Keskeistä on niin sanotun intersektionalismin kritiikki, Kankaanniemi kirjoittaa.

Kuten Kankaanniemi toteaa, jokainen voi löytää itsensä jostakin sortoa kokevasta vähemmistöstä, kun tarpeeksi kekseliäästi miettii.

– Kun tehdään kiintiö naisille, toteaa afroamerikkalainen nainen, että maailma näyttää erilaiselta mustan ja heikosti koulutetun naisen silmin kuin akateemisen valkoisen naisen. Musta lesbo toteaa kokemansa kohtelun poikkeavan ratkaisevasti mustan heteronaisen kokemasta ja transseksuaalinen beduiini kokee urbaanien naisoletettujen sortavan nomadia.

Kankaanniemi käsittelee historiantutkijana kysymystä kolonialismista suomalaisesta näkökulmasta. Voiko orjalaivojen tervalla syyllistää tämän päivän suomalaisia?

Tekeekö orjalaivojen terva suomalaisista entisiä kolonialisteja?

Historioitsijat ilman rajoja perustettiin pitkän linjan vasemmistopoliitikko Erkki Tuomiojan aloitteesta. Yhdistys julkaisi raportin Kenen historia?, jossa Kankaanniemen mielestä kiteytyvät Petersonin kritisoimat ongelmallinen identiteettipolitiikka ja sen myötä ontuva logiikka.

Raportti haluaa nostaa vähemmistöjen äänen esille ja tuoda heidän omat historiansa mukaan yleiseen historiakertomukseen.

Kankaanniemen mielestä tulos on kuitenkin sekava ja jopa käyttökelvoton.

– Raportin taustalla on vahva ja avoin pyrkimys vaikuttaa yliopistojen tutkintosuunnitelmiin ja peruskoulujen opetusohjelmaan. Projektia ei ohjaa vain pyrkimys resursoida tutkimusta kolonialismi-ilmiön tarkempaan selvittämiseen, vaan lisäksi sen ideologinen johtopäätös, jonka mukaan Suomi on osa kolonialistista riistäjäsubjektia, vaikuttaa jo ennalta päätetyltä ja ”tiedossa” olevalta, Kankaanniemi kirjoittaa.

Historioitsijat ilman rajoja ry:n kolonialismityöryhmää veti Åbo Akademin historian professori Holger Weiss, joka Helsingin Sanomien haastattelussa todisti esimerkein Suomen kolonialistisesta historiasta, Kankaanniemi muistuttaa: ”Jos Pohjanmaa oli maailman suurin tervantuottaja 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa, mihin sitä terva[a] käytettiin? Niiden laivojen tiivistämiseen, jotka hakivat orjia siirtomaista.”

Kankaanniemi huomauttaa, ettei se, että ihmiset ovat sortaneet, syrjineet, ryöstäneet ja hyväksikäyttäneet toisiaan Suomessa liene kenellekään millään muotoa epäselvää – eikä tätä tosiasiaa ole kätketty suomalaisessa peruskoulujärjestelmässäkään.

– Kolonialismilla ei kuitenkaan käsitteellisellä tasolla tarkoiteta kaikkea ihmisen tai ihmisryhmän toista kohtaan toteuttamaa väkivaltaa tai hyväksikäyttöä. Kolonialismi on – tai ainakin sen pitäisi tieteellisessä tutkimuksessa olla – neutraali termi, joka viittaa siirtokuntien perustamiseen muualle kuin perinteisesti omalle hallintoalueelle, Kankaanniemi täsmentää.

Postmodernismissa siirtomaatkin syyllistyivät kolonialismin syntiin

Kankaanniemi palaa Petersoniin, jota on syytetty liian karkeasta ja yksinkertaistavasta postmodernismin käsittämisestä. Peterson on viitannut muun muassa Jacques Derridan relativistiseen periaatteeseen, jonka mukaan tulkintoja on periaatteessa loputon määrä, ja siihen postmoderniin ”arvovapauteen”, jonka mukaan periaatteessa nämä tulkinnat ovat samanarvoisia.

– Weissin tapa määrittää termi kolonialismi tulee kuitenkin hämmentävän lähelle Petersonin karikatyyriä. Kun mikä tahansa osallisuus globaalista systeemistä luo osallisuuden kaikkiin globaalin systeemin osiin, on jokainen osallinen kaikkeen, Kankaanniemi toteaa.

Pohjalainen tervanpolttaja hyötyi välillisesti orjakaupasta mutta samoin hyötyivät lagosilaiset torikauppiaat myydessään orjakaupan buustaamassa paikallistaloudessa ihmisille hedelmiä, Kankaanniemi päättelee.

– Finlaysonin tehdas Tammerkosken rannalla käytti raaka-aineena orjaplantaaseilta saatua puuvillaa, ja orjakauppaan erikoistuneen Imbangala-heimon kanssa kauppaa tehneet afrikkalaiskylät hyötyivät välillisesti portugalilaisten maksamista orjarahoista.

Kankaaniemen mukaan käytännössä jokainen kylä, joka jollakin tavalla oli yhteydessä globaaliin talouteen Vienan Karjalasta Kongon viidakkoon, oli osa kolonialistista järjestelmää, jos määritelmiä venytetään Weissin linjaamalla tavalla.

– Samalla toteutuu kiusallisen tarkasti Petersonin versio uusmarxilaisesta postmodernismista, jossa sortorakennetuomioita viljellään aina absurdiuteen asti.

Ei mikään alt-right darling

Mutta kuuluuko postmodernismin kriitikko Jordan Peterson sitten “vaihtoehto-oikeistoon” eli alt-rightiin tai suorastaan “äärioikeistoon”? Tällekin kysymykselle Kankaanniemi on omistanut kokonaisen luvun.

Kankaanniemen mukaan useat toimittajat ovat pitäneet täysin selvänä, että Peterson on oikeistolainen, ja vielä useammat korostaneet alt-right-nimellä tunnetun äärioikeistoliikehdinnän fanittavan ja seuraavan häntä.

Esimerkiksi australialaisen Sydney Morning Heraldin toimittaja Greg Callaghan kutsuu Petersonia termillä ”alt-right darling”. Helsingin Sanomissa Pekka Torvinen nimittää Petersonia alt-rightin fanittamaksi julkkikseksi. Kolumnisti Jaakko Lyytisen mielestä Peterson taas on “uusoikeiston palvoma saarnamies”. Petersonin kollega Toronton yliopistolla, professori Ira Wells, puhuu Petersonin “valtavasta suosiosta äärioikeiston keskuudessa”.

Kankaanniemi muistuttaa siitä, että vasemmisto-oikeisto-jako on peräisin Ranskan vallankumouksesta 1700-luvun lopulta ja että mahdollisimman kaukana vasemmalta eli “äärioikealla” olisi loogisesti tarkasteltuna ennemminkin pieneen valtioon ja yksilönvapauksiin uskova kokoomuksen Susanna Koski kuin mikään kansallissosialismi tai fascismi.

Alt-rightin keskeinen tunnuspiirre on Kankaanniemen käyttämien yhdysvaltalaislähteiden mukaan rasismi ja eri ihmisryhmien jyrkkä erottelu. Tämä määritelmä on kuitenkin helppo kyseenalaistaa.

Suppeassa merkityksessä Alt-Right voi tarkoittaa Richard Spencerin perustamaa alternativeright.com-verkkojulkaisua, jota monet pitävät valkoisen ylivallan edustajana. Käytännössä termiä on käytetty niputtamaan lukuisia 2000-luvun oikeistolaisia liikkeitä, joita ei oikeastaan yhdistä mikään muu kuin se, että ne ovat vastareaktioita George W. Bushin ajan epäonnistuneeksi mielletylle uuskonservatismille ja siihen liittyvälle maailmanpoliisina toimimiselle.

Kankaaniemi myöntää, että suomalaisten vastineiden etsiminen alt-rightille ei ole yksinkertaista ja että rinnastuksiin sisältyy tietty määrä likiarvoisuutta. Avoimesti kansallissosialismia ja rotuhygienia-ajattelua kannattava Pohjoismainen vastarintaliike ja kiihkeän juutalaisvastainen Magneettimedia rinnastuvat kuitenkin Kankaanniemen mielestä hyvin alt-right-liikkeeseen.

Uusnatsit vihaavat Petersonia

Nähdäkseni Kankaanniemi jää turhaan jumittamaan siitä, mikä on alt-rightia ja mikä sen kevytversiota alt-lightia ja mikä jotain muuta uutta oikeistoa. Jos kenkää puristava kivi on rasismi ja natsismi, puhuttakoon sitten suoraan niistä.

Kankaanniemi löytääkin lopulta oikeita natseja. Daily Stormer on aggressiivisimpia uusnatsistisia sivustoja, joilla on merkittävästi seuraajia. Sen perustaja ja pääagitaattori Andrew Anglin kirjoittaa Petersonista, että ”hänen perusjuttunsa ’henkilökohtaisesta vastuuntunnosta’ on ihan hieno ja vetoava, mutta siitä eteenpäin hän töhrii häränpaskaa hevosenpaskakasojen päälle”.

Kankaanniemi huomaa, että Anglinia erityisesti kismittää se, että Peterson veljeilee juutalaisten kanssa. Daily Stormerin otsikko on paljon puhuva: ”Satanic ’Genius Healer’ of the Jews Peterson Appears with Turkish Necromancer for Dark Ritual.”

Kankaanniemi ei löydä tukea puheille alt-right-darlingista myöskään alt-right-termin termin lanseeranneen Richard Spencerin twiiteistä. Valkoisen ylivallan johtavana hahmona tunnettu Spencer twiittaa pettymyksensä: ”Peterson törmäsi seinään (ja muuttui pinnalliseksi), kun hän 1) kieltäytyi kohtaamasta rotukysymystä ja 2) muuttui ”siivoa huoneesi” -self-help-guruksi. Hän olisi voinut olla radikaali. Hän päätyi konservatiiviksi.”

Peterson ei välttele tabuaiheita

Kankaanniemi on harvinainen poikkeus Peterson-kommentaattorien joukossa. Ilmiö Jordan B. Peterson ei fanita kohdettaan, muttei myöskään arvostele Petersonia sellaisesta, mihin hän ei ole syyllistynyt. Kankaanniemen oma Peterson-kritiikki kohdistuu lähinnä siihen, ettei Peterson välttele edes sellaisia tabuaiheita kuin yksilöiden ja rotujen väliset perinnölliset älykkyyserot.

Vaikka Kankaanniemi ei pidä Petersonin käsityksiä älykkyyseroista väärinä, hänestä olisi parempi jättää niistä puhuminen sikseen. Tätä kohtaa on vaikea ymmärtää. Jos on totta, että esimerkiksi rotujen väliset sosioekonomiset erot heijastelevat näiden ryhmien keskimääräisiä älykkyyseroja, eivät nuo sosioekonomiset erot katoa vastustamalla kuviteltua rasismia.

Kankaanniemi uskoo, että tosiasioiden tunnustaminen johtaisi vihaan ryhmien välillä. Yhtä hyvin voi ajatella juuri päinvastoin: nyt sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevat ryhmät kantavat kaunaa valkoisille ja vihaavat valkoisia, koska heille on uskoteltu, että he ovat rasismin uhreja. Valkoiset taas reagoivat tähän omalla identiteettipolitiikallaan.

Marko Hamilo

Tulosta