

LEHTIKUVA
Suomalaista koulua tarvitaan – ammatillisesta ja lukiokoulutuksesta Suomen uusi vientituote
Hallituksen koulutusviennin esteiden purkaminen etenee. Asiaa pohtinut työryhmä esittää monia toimenpiteitä, joilla toisen asteen koulutuksen eli ammatillisen ja lukiokoulutuksen vienti Euroopan ulkopuolelle helpottuu. Hallitus näkee mahdollisena jopa 350 miljoonan euron liikevaihdon vuoteen 2018 mennessä.
Marokossa kansanedustaja Tiina Elovaaralta kysyttiin suomalaisen koulun perään.
– Suomalainen koulutus on maailmanluokkaa. Tämä tiedetään maailmalla. Työmatkalla Marokossa minulta tultiin kysymään, miten saamme tänne suomalaisen koulun, Elovaara kertoo.
Koulutusvientiä lisättävä
Perussuomalaiset on vaatinut eduskuntavaaliohjelmassaan koulutusviennin lisäämistä Euroopan ulkopuolelle.
– Maineemme hyvänä koulutusmaana on vielä voimissaan. Tämä täytyy hyödyntää nyt. Hienoa, että olemme hallituksessa saaneet hankkeen näin nopeasti eteenpäin. Ja erityiskiitokset työryhmälle hyvästä työstä, Elovaara jatkaa.
– Suomen kannattaa pienenä maana keskittyä siihen, missä olemme hyviä. Ja onhan tässä maailmanparannusnäkökulmakin: Jos tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta korostava suomalaisen koulun malli leviää maailmalla, niin sillä voi olla suurta merkitystä etenkin kehittyvien maiden tulevaisuudelle. Tässä meillä on suuri vastuu, että koulutuksemme periaatteet ovat osa vientipakettia.
Laatua vaalittava
Koulutusvienti tarvitsee vahvan taustaorganisaation tuekseen, kuten työryhmän esityksessä painotetaankin.
– Suomalaisen koulutuksen korkeaa laatua on vaalittava. Siitä ei saa tulla halpaa markkinatuotetta, Elovaara painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Antikainen: Irakilaiselle perheelle henkivartijat 2,5 miljoonalla – ”Ei voi olla hyväksyttävää missään”
Irakilaiselle perheelle ostettiin kilpailuttamatta 2,5 miljoonalla turvallisuuspalveluita avohuollon tukitoimenpiteenä ja täydentävänä toimeentulotukena, kertoi Yle. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää päätöstä käsittämättömänä.

Helsingin Sanomat julistaa Wille Rydmanin epäonnistujaksi, kommentoijat eri mieltä: ”Äänestäjät aivan erityisen tyytyväisiä”
Valtamedian kuplan ja sosiaalisen median keskenään erilaiset todellisuudet ajautuvat törmäyskurssille Helsingin Sanomien juttukokonaisuudessa, jossa Hesari julistaa ministeri Wille Rydmanin epäonnistujaksi. Jutun kommenttiketjun perusteella tällainen kehystys ei lukijoille maistu.

Loppu ilmaisille lounaille Britanniassa: Turvapaikanhakijat joutuvat pulittamaan takaisin ”kansan osoittaman anteliaisuuden”
Britannian sisäministeriö suunnittelee uudistusta, jonka mukaan tilapäisen turvapaikan saaneet joutuisivat maksamaan takaisin majoitus- ja elinkustannuksensa, jahka ovat päässeet työn syrjään kiinni. Muutoin pysyvä oleskelulupa jää maahantulijalta haaveeksi.

Ruotsalaispoliisi pahoinpideltiin hengiltä MM-kisakatsomossa – Tanskan ulkoministeri ”täynnä surua ja raivoa”
Ruotsalaispoliisi oli kaikessa rauhassa seuraamassa jalkapallo-ottelua televisiosta MM-kisakatsomossa Kööpenhaminassa, kunnes hänet hakattiin ja potkittiin hengiltä. Poliisi on pidättänyt rankan rikoshistorian omaavan päätekijäksi epäillyn. Somessa ihmetellään jälleen, miten tämä oli mahdollista.

Espoon alakoululaisille tyrkytetään antirasismikoulutusta – THL:ltä haetaan 600 000 euroa ”terveyden edistämiseen”
Yksityinen säätiö haluaa opettaa espoolaisille ala-asteella opiskeleville koululaisille, mitä on tiedostamaton syrjintä. Rahaa haetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, jonka ydintehtävä on seurata suomalaisten terveyttä, eikä suinkaan rahoittaa yhteiskunnallista kasvatusta.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Uutuuskirja rusikoi wokea vasemmalta – Sahra Wagenknecht puolustaa työtätekeviä ihmisiä ja perinteisiä arvoja
Saksalainen kohupoliitikko Sahra Wagenknecht rusikoi uutuuskirjassaan maahanmuuttoa, wokea ja cancel-kulttuuria. Wagenknechtin mukaan uuden maailmanjärjestyksen mukanaan tuoma "avoimuus" ja "edistys" ovat merkinneet suurelle enemmistölle lähinnä turvattomuutta ja rappiota. Paluu parempaan vaatisi kansallismielisyyden kunnianpalautusta.

Kuka hyötyy järjestöavustuksista – selvitys paljastaa varakkaat STEA-tuensaajat ja identiteettityön puuhastelijat
Suomen Uutiset selvitti, miltä STEA-avustuksia saavien järjestöjen kenttä näyttää – ja miksi sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin avustusten jakoprioriteetit ovat perusteltuja.

UKK-instituutti tuohtui Rydmanille: haastaa valtion oikeuteen – tietysti veronmaksajien rahoilla
UKK-instituutti on saanut saman valtionavustuksen automaattisesti 16 vuoden ajan. Kun summa pieneni alle kymmenellä prosentilla, se päätti viedä asian tuomioistuimeen – veronmaksajan rahoilla.

Ruotsalaistoimittaja kävi läpi sata oikeustapausta – hijabin käyttöä valvottiin pahoinpitelyillä, kuristamisilla ja tappouhkauksilla
Ruotsalaisen toimittajan kokoama sadan oikeustapauksen selvitys kuvaa, kuinka poliittisen islamin pukeutumissääntöjä uhmanneita tyttöjä on Ruotsissa pahoinpidelty, kuristettu ja uhattu tappamisella.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











