huntukielto
Seppänen: Naisten hunnuttamiselle ei saa antaa sijaa Suomessa
Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen iski eduskunnan kyselytunnilla Suomen tasa-arvopolitiikan syvimpiin haasteisiin. Kirjailijan ja tasa-arvon uranuurtajan Minna Canthin päivänä pitämässään puheenvuorossa Seppänen nosti esiin kasvot peittävien huntujen kieltämisen kouluissa ja julkisilla paikoilla.
Vigelius esittää huntukieltoa Tampereen kouluihin: ”Koulujen on oltava turvallisia oppimisympäristöjä”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja Tampereen kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius on jättänyt valtuustoaloitteen kasvot peittävien asusteiden kieltämiseksi Tampereen kouluissa ja oppilaitoksissa. Aloitteessa esitetään, että koulujen järjestyssääntöihin lisätään määräys, jonka mukaan sekä oppilaiden että henkilökunnan on oltava tunnistettavissa koko koulupäivän ajan.
Sisäministeri Rantanen: Huntukielto on välttämätön
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen pitää lakisääteistä huntukieltoa välttämättömänä ja kertoo, että asiaa koskeva ministeriön selvitys valmistuu lähipäivinä. Kyse olisi kasvot peittävän naamioitumisen kieltämisestä julkisilla paikoilla. Kielto koskisi myös musliminaisten käyttämiä burkia ja niqabia.
Vigelius vaatii kieltoa kasvut peittäville hunnuille: ”Edustaa barbaarista kulttuuria”
Musliminaisten käyttämät kasvot peittävät hunnut ovat nousseet keskusteluun valtiovarainministeri Riikka Purran vaadittua niiden kieltämistä. Ensimmäisenä Purra ulottaisi kiellon kouluihin. Perussuomalaisten kansanedustaja ja toinen varapuheenjohtaja Joakim Vigelius kannattaa voimakkaasti huntukieltoa.
Lapsiasiainvaltuutettu vaikenee, kun keskustelu koulujen huntukiellosta käy kuumana – Koponen: ”Luulisi tyttöjen oikeuksien kiinnostavan”
Keskustelu kasvot peittävien huntujen, burkan ja niqabin, kieltämisestä julkisissa tiloissa, erityisesti kouluissa, on käynyt kuumana. Perussuomalainen sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen hämmästelee sitä, ettei lapsiasiainvaltuutettu Elina Pekkarinen ole ottanut asiaan kantaa.
Riikka Purra esitti naisia alistavien kaapuasujen kieltämistä, seurauksena kommenttiryöppy – Helsingin Sanomat teki heti parhaansa kääntääkseen burkakieltokeskustelun sivuraiteille
Viime viikkoina julkisen keskustelun aiheeksi on jälleen noussut islamilaisen kulttuurin kaapuasut. Kuten ennenkin, kotimainen valtamedia pyrkii selittämään pois sen tosiasian, että vartalon peittävien kaapujen käyttö liittyy suoraan naisten alistamiseen ja kontrolloimiseen.
Purra: Sanon edelleen, entistä kovempaa: Burkat ja niqabit pitäisi kieltää – ”Suomeen ei moinen alistusmenetelmä kuulu”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra uudistaa kannanottonsa hunnutuskiellon puolesta saatuaan palauteryöpyn viimeisimmästä burkakirjoituksestaan. Vaikka mukana oli runsaasti kiukkuista kommenttia, suomalaisten kritiikki islamistisia traditioita kohtaan on jo selvästi valtavirtaistunut, Purra kirjoittaa huomanneensa.
Ari Koponen kritisoi Anders Adlercreutzin kommentteja koulujen huntukieltoon: ”Haluaako opetusministeri ottaa taka-askelia naisten oikeuksissa?”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää erittäin huolestuttava, kuinka Suomessa on yleistynyt kasvot peittävien huntujen käyttö erityisesti pääkaupunkiseudulla. Hänen mukaansa kyse on tasa-arvosta, naisten oikeuksista ja suomalaisen kulttuurin puolustamisesta.
Purra: Burkat, niqabit ja pikkutyttöjen huivit pitäisi kieltää kokonaan, kuten perussuomalaiset on jo vuosia vaatinut – ”Ensimmäiseksi ne pitäisi kieltää kouluissa”
Suomi on sukupuolten välisen tasa-arvon maa, perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kirjoittaa Facebookissa. - Emme saa antaa primitiivisten tapojen vakiintua maahamme, emme saa katsoa sivuun. Meidän pitää puolustaa omaamme. Tasa-arvoisten naisten pitää suojella ja arvostaa saavutettua. Suomalaisten naisten ja miesten pitää suojata kulttuuriamme.
Koponen vaatii huntukieltoa Suomeen: Burkat ja niqabit symboloivat naisten alistamista
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen esittää, että Suomeen on säädettävä laki, joka kieltää kasvojen peittämisen julkisilla paikoilla. Koposen tavoite on kieltää kasvoja peittävien huntujen, kuten burkan ja niqabin, käyttö.
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää





























