jäänmurtajakaupat
Rydman tyrmää Minja Koskelan vaatimuksen jäänmurtajakauppojen perumisesta – kauppojen peruuntuminen hyödyttäisi vain Venäjää
Perussuomalaisten kansanedustaja Wille Rydman arvostelee vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan näkemystä, jonka mukaan Suomen pitäisi varautua jäänmurtajakauppojen perumiseen Yhdysvaltain Grönlanti‑linjausten vuoksi. Rydman muistuttaa, että telakat toimivat yksityisinä yrityksinä ja että jäänmurtajahankkeiden aikataulu, sisältö ja turvallisuuspoliittinen merkitys poikkeavat täysin Koskelan esittämistä perusteista. - Jäänmurtajakauppojen peruminen ei auttaisi Grönlantia tai Tanskaa tipan tippaa, mutta Venäjä kyllä hyötyisi, Rydman toteaa.
Ministeri Puisto: Suomen teollisuuden vahvuusalueille on paljon kysyntää nykyisessä maailmantilanteessa
Suomalaisen teollisuuden uusien tilausten arvo ja tuotannon volyymi ovat kasvussa. Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden tilaukset ovat kasvaneet alkuvuonna 9,7 prosenttia vuoden takaisesta. Elinkeinoministeri Sakari Puisto arvostaa kotimaisen teollisuuden osaamis- ja innovaatiokyvykkyyttä. Hänestä jäänmurtajakaupat ja muut hyvät teollisuusuutiset edistävät vientivetoista talouden kasvua ja työllisyyttä.
Nyt pukkaa jäänmurtajatilauksia, perussuomalaiset tyytyväisiä: Rutkasti rahaa, työtä ja toimeentuloa Suomeen
Viime yönä varmistunut Suomen ja Yhdysvaltojen välinen, miljardiluokan jäänmurtajakauppa on saanut erittäin lämpimän vastaanoton Suomen telakoilla ja koko maassa. Jäänmurtajatilaus poikii lisää töitä Suomen telakoille ja teollisuuden alihankintaketjuille.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää



























