Pirha
Aluevaltuustoryhmien ryhmärahat pienentyneet viime vuodesta – perussuomalaiset vaatineet ryhmärahoista luopumista kokonaan
Hyvinvointialueiden aluevaltuustoryhmilleen maksamat ryhmärahat ovat pienentyneet viime vuodesta, kertoo Uutissuomalainen. Monet aluevaltuutetut ovat itsekin pitäneet ryhmätukia liian isoina. Perussuomalaiset aluevaltuutetut eri puolilla Suomea ovat vaatineet niistä luopumista kokonaan. Vielä viime vuonna monet aluevaltuustot leikkasivat mieluummin asukkaiden hoidosta tai soten henkilökunnasta kuin harkitsivatkaan poliitikkojen tukirahoihin kajoamista.
Pirhan aluevaltuustopoliitikot pelaavat pirkanmaalaisten rahoilla – puolueille kohdennetut leikkaukset otetaan asukkaiden ja työntekijöiden palveluista
Pirkanmaan aluevaltuutettu Sami Kymäläinen arvostelee Pirhan aluevaltuustoa päätöksestä, joka säilytti puolueiden ryhmärahat satojen tuhansien eurojen tasolla, vaikka hallitus leikkasi poliitikoille korvamerkittyä rahoitusta. Päätöksen seurauksena poliitikoille tarkoitettu leikkaus siirretään Pirhan työntekijöiden, vanhusten, vammaisten, mielenterveysongelmaisten, lasten, nuorten ja kaikkien palveluita tarvitsevien maksettavaksi.
Pirha irtisanoo, karsii henkilöstöetuja ja korottaa poliitikkojen palkkioita – Vigelius: ’’Tekeekö SDP nyt kaiken reilummin?’’
Pirkanmaan hyvinvointialueella (Pirha) kohistaan, kun alue on karsimassa jopa satoja työntekijöitä ja suurta osaa henkilöstöetuuksista, mutta poliitikkojen palkkioihin esitetään nyt runsaita korotuksia.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää



























