Talouselämä uutisoi, että suomalaiselle teollisuudelle on lankeamassa huikea 4 500 miljoonan euron lisälasku, mikäli Euroopan komission ja europarlamentin kaavailemat muutokset ns. päästökaupan muutoksista astuvat sellaisinaan voimaan.
Kehitteillä on päästökaupan hintavaihteluita eliminoiva “vakautusmekanismi”, jonka turvin päästöoikeuksien hinta pysyisi jatkuvasti koholla. Uutisen mukaan kustannuksista tulisi yksinomaan vain nouseva. Tätä markkinavakausmekanismia on ajateltu aikaistettavan kaiken lisäksi vuodesta 2020 vuoteen 2017.
Kahdeksan vuoden kuluttua sähkönostajien vuotuinen lasku kasvaisi peräti 600 miljoonalla eurolla.
90 miljardin euron tulonsiirto
tuuli- ja aurinkovoimalle
Kustannustehokkaampia energian tuotantomallien maksut ohjautuisivat siten päästökaupan voittajapuolelle. Komission ehdotus onkin puhdas tulonsiirto tuuli- ja aurinkovoiman tuottajille.
Vuoteen 2030 asti tulonsiirron määrä olisi pyörein luvuin 90 miljardia euroa.
Päästökauppa alavireessä
kehnon taloustilanteen vuoksi
Suomen Elfin toimitusjohtaja Pasi Kuokkanen huomauttaa, että Euroopasta on kadonnut talouskriisin vuoksi 3,5 miljoonaa työpaikkaa valmistavasta teollisuudesta.
Hän sanoo osanneensa varautua Energiakolmion tekemien laskelmien tietävän huonoja uutisia, mutta lukemien synkkyys yllätti hänetkin.
Kuokkasen mielestä päästöoikeuksien hinta on alamaissa Euroopan kehnon taloustilanteen vuoksi. Hän arvelee kasvun tyrehtyvän, mikäli teollisuuden lisälasku toteutuu.