Tanskan keskuspankki puolustaa valuuttakytkentäänsä

06.02.2015 |13:23

Tanskan keskuspankki pudotti liikepankkien talletuskorkoa jo neljännen kerran tänä vuonna, uutistoimisto Bloomberg kirjoittaa. Talletuskorko on nyt -0,75 prosenttia.

Tanskan keskuspankin johtaja Lars Rohde toisti ilmoituksen keskuspankin puolustavan Tanskan kruunun valuuttakytkentää euroon. Hän kertoi, ettei koronlaskuille ole rajaa.

– Viestimme on, että jos tämä ei riitä niin teemme enemmän, Rohde sanoi.

Tanskan keskuspankki pyrkii estämään kruunun vahvistumista euroon nähden. Euron ulkoinen arvo on pudonnut rajusti Euroopan keskuspankin ilmoitettua ryhtyvänsä valtiolainaostoihin.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
6.
Suomen uutiset logo

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa

17.02.2025 |18:33
7.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
9.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11
10.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa

17.02.2025 |18:24

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää