Artikkeli kuva

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kuvassa keskellä. Vasemmalla Jani Mäkelä, oikealla Arja Juvonen. / LEHTIKUVA

Tavio: Suomi hävisi EU:ssa, oikeusvaltioperiaate koetuksella – perustuslakivaliokunnan aiempi mandaatti ei antanut Marinin hallitukselle lupaa sitouttaa Suomea EU:n yhteiseen velkaan

21.07.2020 |11:21

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio pitää EU:n uuden elpymisrahasto-tukipaketin neuvottelutulosta Suomelle erittäin huonona. Saksalaiset ja ranskalaiset voittivat jälleen, samoin kuin etelän euromaat.

Suomalaisten veronmaksajien rahan luovuttaminen tässä mittaluokassa ulkomaille rikkoo perustuslakia ja samalla EU:sta tehdään tulonsiirtounioni vastoin sen omia periaatteita, Tavio sanoo.

Tavio pitää huolestuttavana, että Sanna Marinin hallitus on poliittisesti sitouttanut Suomen saavutettuun neuvottelutulokseen ilman perustuslakivaliokunnan nimenomaista hyväksyntää.

Perustuslakivaliokunnan aiempi mandaatti ei Tavion mielestä antanut Marinin hallitukselle lupaa sitouttaa Suomea EU:n ensimmäiseen yhteiseen velkaan.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun

14.07.2025 |17:37
3.
Suomen uutiset logo

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti

11.07.2025 |12:49
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Kuvitelkaa demarien Nasima Razmyar sisäministerinä – rajat auki, suut kiinni ja lisää turvapaikanhakijoita suomalaisten elätettäväksi

17.07.2025 |10:05

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää