

LEHTIKUVA
Tavion mielestä Suomessa tarvitaan aatteellinen ja taloudellinen ryhtiliike: ”Kuoliaaksi verottaminen ja valtiontalouden tuhoaminen on lopetettava ”
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion mukaan perussuomalaisten tärkein tehtävä alkavalla eduskunnan syysistuntokaudella on kaataa EU:n tukipaketti. – Vielä viime keväänä hallituspuolueet puhuivat, että jokainen valtio vastatkoon omista veloistaan. Kesällä ääni kellossa muuttui, kun Sanna Marin kävi häviämässä yli 6 miljardia suomalaisten veronmaksajien rahaa Brysselissä. Nyt suomalaisten rahojen lähettäminen etelän vetelille onkin hallituspuolueiden mielestä vastuullista politiikkaa.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokous järjestetään tänä vuonnaTurun linnassa. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Tavio huomauttaa, että Turulla on erityinen linkki myös perussuomalaisten aatemaailmaan, sillä suomalaisuusliikkeen katsotaan saaneensa alkunsa Turussa.
– Kansallisfilosofimme J.V. Snellman oli 16-vuotias, kun hän muutti Turkuun opiskelemaan Turun akatemiaan, joka oli Suomen ensimmäinen yliopisto. Samaan aikaan opinnot hänen kanssaan aloittivat muun muassa J.L Runeberg ja Elias Lönnrot.
– Tuolloin nämä opiskelijapojat päätyivät filosofiassaan siihen, että Suomessa tarvitaan kansallismielinen herääminen. Monella tapaa voidaan mielestäni ajatella, että me perussuomalaiset ajamme nykyaikana jälleen tuollaista kansallista heräämistä maahamme, Tavio sanoo.
Suomalaiset eivät ole monikulttuurista massaa
Tavion mukaan tarvitaan voimakasta kansallista itsetuntoa, jotta Suomi voi nousta vastustamaan Brysselin-herrojen kieroilua ja EU:n hajotuspolitiikkaa.
– Me emme ole EU-kansalaisia tai monikulttuurista massaa, me olemme suomalaisia. Meillä on oma kielemme ja kulttuurimme. Me ansaitsemme myös oman valtiomme. Meille tämä on lähes itsestään selvää, mutta kaikille se ei enää tunnu olevan.
Tavion mukaan rouvat Suomen hallituksessa ovat unohtaneet itsenäisyyden merkityksen. Tavio muistuttaa, että itsenäisyys on kuin vapaus: jos sen antaa pois, sen menettää eikä sitä niin vain saa enää takaisin.
– Me perussuomalaiset tahdomme vapauden asua omassa turvallisessa maassamme. Me tahdomme takaisin oman itsemääräämisoikeutemme. Me tahdomme Suomen takaisin. Perussuomalaista eduskuntaryhmää tarvitaan eduskunnassa järjen äänenä ja tavallisen suomalaisen puolustajana.
Pääministeri kävi häviämässä veronmaksajien rahat
Eduskunnan syyskauden ykkösagenda tulee olemaan EU:n uusi tukipaketti, joka läpi mennessään muuttaisi koko EU:n entistä selkeämmin liittovaltioksi ja tulonsiirtounioniksi.
Tavio painottaa, että suomalainen veronmaksaja ollaan laittamassa omilla korkeilla veroillaan rahoittamaan muiden maiden matalampi verotus.
– Tämä tulee estää. Kaikki meille tärkeät asiat kuten vanhustenhoito tai koulutus, alistettiin toissijaiseksi, kun EU lähti taas ajamaan saksalaisten ja ranskalaisten pankkien etua. Bryssel pyrkii rahanjaolla pitämään Italian kaltaiset jäsenmaat tyytyväisenä, koska muuten EU:n korttitalo uhkaa sortua.
Vielä viime keväänä hallituspuolueet puhuivat no bail out -säännön puolesta eli siitä, että jokainen valtio vastatkoon omista veloistaan.
– Nyt kesällä ääni kellossa muuttui kun Sanna Marin kävi häviämässä yli 6 miljardia suomalaisten veronmaksajien rahaa Brysselissä. Nyt suomalaisten veronmaksajien rahojen lähettäminen etelän vetelille onkin hallituspuolueiden mielestä vastuullista politiikkaa.
– Eduskuntaa pääministeri Marin ei tahtonut historiallisesta päätöksestä huolimatta kutsua koolle, vaikka suurin oppositiopuolue perussuomalaiset sitä vaati. Hallituspuolueet ovat ilmeisesti peloissaan, että oppositio pääsee ääneen. Varmaan syystäkin, sillä kun viimeisetkin keskustan kannattajat ymmärtävät, että keskusta suoraan omilla toimillaan mahdollistaa tämän ennen näkemättömän vihervasemmiston sekoilun, niin he ottavat yhteyttä omiin keskustalaisiin kansanedustajiinsa ja sanovat näille: Lopettakaa vihervasemmiston tukeminen ja Suomen tuhoaminen, Tavio sanoo.
Yhteinen kakku pitäisi ensin leipoa
Tavion mukaan perussuomalaisten tärkein tehtävä alkavalla eduskunnan istuntokaudella on kaataa EU:n tukipaketti, jota Tavio vertaa Kalevalan hengessä Sammon ryöstöön.
– Jokaisen EU-maan tulee vastata itse omasta taloudestaan, jokainen maa vastatkoon itse omista veloistaan. Veloista puheen ollen, mieleeni tulee demarit. Sdp ei selvästikään ole enää maltillinen työväenliike vaan siitä on tullut vihervasemmiston kärkipuolue, Tavio sanoo.
Tavion mukaan sdp on Marinin myötä vasemmistolaisempi kuin koskaan ja se näkyy muun muassa viime aikojen intona jakaa yhteistä kakkua.
– Jonkun pitäisi vaan se yhteinen kakku ensin leipoa, mutta ainakin sdp on ehtinyt jo jakaa sen moneen kertaan. Vasemmisto lupaa äänestäjille kuuta taivaalta, mutta todellisuudessa käy kuten vappusataselle.
– Sanna Marin edusti eduskuntavaalien vaalikonevastauksissaan enemmän feminististä puoluetta, vasemmistoliittoa ja vihreitä kuin mitä hän edusti keskivertodemaria. Suomen valtamediassa piisaa punavihreiden luottotoimittajia, jotka tietysti riemuitsevat tästä ja keskittyvät politiikasta kirjoittamisen sijaan luomaan henkilökulttia pääministerin ympärille.
Vihervasemmistolainen moraaliposeeraus ei saa määrätä
Mariniin viitaten Tavio totesi, että kansalle esitellään uuden ”Keisarinnan vaatteita”, jotta kukaan ei huomaisi tämän aatteita.
– Ne ovat vaarallisia vihervasemmistolaisia aatteita, joilla työttömyys ja pahoinvointi kasvaa. Tavalliset työssäkäyvät ihmiset ajetaan vihervasemmiston politiikalla ahtaalle.
– Tarvitaan taloudellinen ryhtiliike. Kuoliaaksi verottaminen ja valtiontalouden tuhoaminen on lopetettava. Tarvitaan aatteellinen ryhtiliike. Vihervasemmistolainen moraaliposeeraus ja identiteettipolitiikka eivät saa määrittää miten Suomessa toimitaan. Meidän on puolustettava demokratiaa, sananvapautta ja oikeusvaltiota, Tavio painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- luottotoimittajat miljardit EU-tukipaketit veronmaksajat vihervasemmisto Sanna Marin Ville Tavio Suomi Eduskuntaryhmä perussuomalaiset SDP hallitus talous työttömyys media
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Polttoaineveron korotus on pelkkää rahastusta, suurten kaupunkien ulkopuolella ihmisillä ei ole mahdollisuutta vähentää autoilua

Toimi Kankaanniemi KSML:ssä: 750 mrd euron EU-tukipaketti on vaarallinen ensimmäinen avaus – pian Välimeren kriisimaat vaativat lisää miljardeja

Sdp käänsi takkinsa: Lisää veroja omakotitaloasujille

Tavio: Suomi hävisi EU:ssa, oikeusvaltioperiaate koetuksella – perustuslakivaliokunnan aiempi mandaatti ei antanut Marinin hallitukselle lupaa sitouttaa Suomea EU:n yhteiseen velkaan

Suomi maksaa EU-elpymisrahastoon 6,6 miljardia ja saa takaisin 3,2 miljardia – Purra: Kierrätämme omia rahojamme EU:n kautta

Halla-ahon mukaan hallitus ei ole kiinnostunut suomalaisten työllistämisestä: ”Ulkomaalaisia vaaditaan töihin keinolla millä hyvänsä – vaikka valtion maksamilla charter-lennoilla”

Eurooppaministeri Tuppurainen toisti suomalaisten maksamien lahjarahojen levittämisen evankeliumia

Halla-aho: Tehtaanpiiput eivät pysy Suomessa itsestään – ” Hallituksen pahoittelut tehtaiden sulkemisesta ja työpaikkojen katoamisesta ovat tyhjää hurskastelua”

Hallituksen uusin ”vappusatanen” herättää ihmetystä: ”Olisi voinut ajatella, että Marinin hallitus toisi kiireesti esityksiä, joilla säilytettäisiin ja luotaisiin työpaikkoja – mutta ei”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














