

Matti Matikainen
Toimi Kankaanniemi KSML:ssä: 750 mrd euron EU-tukipaketti on vaarallinen ensimmäinen avaus – pian Välimeren kriisimaat vaativat lisää miljardeja
EU-elvytyspaketti rikkoo räikeästi yhdessä sovittuja sääntöjä. Pääministeri Sanna Marinin (sdp.) neuvottelema sopimus sitoo Suomen yhteisvelkaan, eikä tämä ole 1994 kansanäänestyksen mukaista. Kansanedustaja Toimi Kankaanniemi (ps.) kirjoittaa asiasta Keskisuomainen-lehden kolumnissa.
Kankaanniemi kirjoittaa:
– Euroopan unioni ei saa rahoittaa jäsenvaltioita, ei saa ottaa velkaa eikä kantaa veroja. Näin vakuutettiin perussopimukseen vedoten 25 vuotta sitten, kun äänestimme jäsenyydestä. Lisäksi luvattiin, että yhteisvaluuttaa ei tule eikä liittovaltio toteudu.
– Nyt on toisin. Paljon päätösvaltaa on valunut unionille. Euro runnottiin jo 20 vuotta sitten. Nyt pääministeri Sanna Marin neuvotteli sopimuksen, jolla EU liittovaltioistuu. Se sitoo Suomen 38 vuodeksi kiellettyyn yhteisvelkaan ja EU-veroihin. Säännöt rikottiin, vaikka oikeusvaltioperiaatteesta jyristiin. Kansalle tämä on pelkkä ilmoitusasia!”
– Rooman keisari pani aikanaan koko maailman verolle. Rooma elää taas muiden verovaroilla. Sivistyksen kehdon Kreikan osalta vastuumme jatkuu vielä yli 60 vuotta. Kun lahjoitamme näille, ne eivät tee uudistuksia eivätkä kanna veroja. Moraalikato syvenee.
– 750 mrd euron EU-tukipaketti on vaarallinen ensimmäinen avaus. Se ei riitä kriisimaiden pelastamiseen. Suomelle iso paketti asettaa hirttosilmukan kaulaan. Köyden kiristäjät ovat Välimeren kriisimaissa. Pian ne vaativat lisää miljardeja. Syntyy kohtalokas kierre.
– Keskusta ratkaisee. Jos se perussuomalaisten ohella hylkää paketin, kierre katkeaa. Samalla kaatuu vihervasemmiston ajama sokea EU-liittovaltioutopia.
– Liittovaltion sijaan EU pitää muuttaa vapaakauppa-alueeksi. Suunnitelmatalous ja valtava tuki- ja tulonsiirtounioni edustavat menneisyyttä.
Kankaanniemi muistuttaa, että britit tekivät tulevaisuuspäätöksen erotessaan EU:sta.
– Ovat muutamassa vuodessa voiton puolella.
Kankaanniemi moittii hallitusta, joka uudistusten sijaan hallitus ottaa velkaa ja kiristää veroja, viimeksi polttoaineveroa.
– Pian punavihreät iskevät uusilla rasitteilla asumiseen, yrittämiseen ja jälleen auton käyttöön. Hallitus nostaa veroastetta avaamalla kaksi uutta verotasoa, EU-veron ja maakuntaveron. Kilpailukyky ja veronmaksajien sietokyky vaarantuvat. Keski-Suomessa, jossa kuntaveron korotuspaine on suuri, iskut ovat rankat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavion mielestä Suomessa tarvitaan aatteellinen ja taloudellinen ryhtiliike: ”Kuoliaaksi verottaminen ja valtiontalouden tuhoaminen on lopetettava ”

Eurooppaministeri Tuppurainen toisti suomalaisten maksamien lahjarahojen levittämisen evankeliumia

Pelastaako Unkari suomalaiset kalliilta elvytyspaketilta? – Maa uhkaa kaataa paketin

Tavio: EU-elvytyspaketti keskustan käsissä

Halla-aho: Koronakriisiä käytetään EU:n oman vallan kasvattamiseen – ”Suomalainen kotitalous maksaa korkeampia veroja, jotta italialaisen ei tarvitsisi”

Ranne: EU:n velka tulee jäädäkseen

Perussuomalaiset vaati EU:n jättipaketin vaikutusarviota: Sellaista ei ole tehty – ”Onko tämä teidän mielestänne faktapohjaista päätöksentekoa?”

Halla-aho Ylellä: EU-elvytyspaketista olisi pitänyt kieltäytyä jo kesällä – ”Suomen paikka ei ole velkaunionissa”

Perussuomalaiset Naiset tukee nuorisojärjestön kansalaisaloitetta yksimielisesti: ”Emme lähde mukaan liittovaltioon”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antikainen: Kuvitelkaa demarien Nasima Razmyar sisäministerinä – rajat auki, suut kiinni ja lisää turvapaikanhakijoita suomalaisten elätettäväksi
Pääministeripuolueena SDP:n ja Nasima Razmyarin toimintalinja olisi selvä: vihapuheesta vankilaan – mutta laittomasta maassaoleskelusta palkinto. Suomalaisille rajat sananvapauteen – mutta ei rajoja maahanmuutolle. Ja jos kritisoisit Razmyaria, joutuisit maksamaan kunnianloukkauksesta korvauksia, kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Tukala helle jatkuu – Ministeri Kaisa Juuso: ”Viilennyksestä on nyt huolehdittava erityisesti vanhusten asumisyksiköissä”
Kotien lisäksi sisätilojen viileydestä on huolehdittava sosiaali- ja terveydenhuollon hoitolaitoksissa sekä asumisyksiköissä, joissa hoidetaan kuumuuden vaikutuksille herkkiin väestöryhmiin kuuluvia, painottaa sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

AKT-pamppu Ismo Kokon mielestä bussiliikenne pysähtyisi ilman maahanmuuttajia – PS:n Grönroosilta tyly kuitti: ”AKT:n kaverilla kysynnän ja tarjonnan perusasiat hukassa”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos selventää mamutusta komppaavalle ay-pomo Ismo Kokolle, että toki Suomessa bussit liikkuisivat aivan hyvin myös ilman maahanmuuttajia, tällöin vain kuljettajien palkat olisivat hieman korkeammat kuin nyt.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.