Tagi: Elvytyspaketti

LEHTIKUVA

Ison-Britannian pääministerin tapaaminen Suomen tasavallan presidentin kanssa merkitsi suurta murrosta Suomen turvallisuuspoliittisessa asemassa. Pakon edessä Suomi astui merkittävän askeleen länteen. Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan, että presidentti Sauli Niinistön sanoin Venäjällä on nyt peiliin katsomisen paikka.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Inflaatio laukkaa Suomessa lähes kuuden prosentin vauhtia, eli samalla rahalla saa merkittävästi vähemmän kuin ennen. Ongelma koskee koko Eurooppaa, ja lukuisat EU-maat ovat tehneet toimenpiteitä kansalaistensa taloudellisen ahdingon helpottamiseksi. Suomen hallituksen toimenpiteet kansalaistensa auttamiseksi ovat sitä vastoin jääneet köykäisiksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kansanedustaja Leena Meri sanoo, että perussuomalaisissa on valmiutta vastata nopealla aikataululla Suomen turvallisuuspolitiikan uusiin kysymyksiin. Hallitus on lähiviikkoina antamassa eduskunnalle uuden selonteon, jossa käsitellään myös Natoa, jonka jälkeen eduskunnan päätöksiä voitaneen odottaa nopeastikin. – Vaihtoehdot ovat nyt pöydällä. Tärkeintä on, että vaihtoehtoja ei jäädä hieromaan ikuisuuksiin, sillä kansalaiset odottavat päätöksiä, Meri sanoo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalainen Nuoriso käynnisti 10.1.2021 uuden kansalaisaloitteen, joka tähtää kertaluontoisen ja tarkkarajaisen elvytyspaketin luomiseksi autoilulle. Elvytyspaketin keskeisenä tavoitteena on nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta luopuminen yhden vuoden määräajaksi ja tämän jälkeen valmisteveron puolittaminen vuoden 2021 tasosta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalainen Nuoriso käynnisti 10.1.2022 uuden kansalaisaloitteen kertaluontoisen ja tarkkarajaisen elvytyspaketin luomiseksi autoilulle. Elvytyspaketin keskeisenä tavoitteena on nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta luopuminen yhden vuoden määräajaksi ja tämän jälkeen valmisteveron puolittaminen vuoden 2021 tasosta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunnan välikysymyskeskustelussa tänään keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä esitti puolueensa ryhmäpuheenvuoron, joka oli sangen erikoinen keitos väärinymmärtämistä, perättömiä väitteitä ja Kärnälle tyypillistä provosointia. Puheesta kävi kuitenkin ilmi, että keskusta ei tue sisäministeri Ohisalon esittämää pakolaiskiintiön paisuttamista.  Lue lisää >

SUOMEN UUTISET

Kansanedustaja Lulu Ranne sanoo, että Suomen talous voidaan tasapainottaa talouspolitiikan määrätietoisella muutoksella. – Suomella on erinomaiset mahdollisuudet suorittaa julkisen talouden useiden miljardien tuottavuusloikka, jolla sekä katetaan kestävyysvaje muutamassa vuodessa, että turvataan keskeisten hyvinvointipalveluiden rahoitus, kunhan vain keskitytään perusasioihin, jotka palvelevat suomalaisten hyvinvointia, turvallisuutta ja tulevaisuutta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas kritisoi ankarasti vihreää nykyideologiaa ja ilmastonmuutoksen varjolla tehtävää isoa bisnestä, jotka jo nyt ovat aiheuttaneet suoranaisia ekokatastrofeja ympäri maailmaa. Erityisen ihmeissään hän on Suomen hallituksen ilmastotavoitteista, jotka kunnianhimossaan ylittävät koko muun läntisen maailman.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunta aloitti tällä viikolla EU:n niin sanotun elvytyspaketin käsittelyn. Paketti on jopa 750 miljardin euron tuki- ja lainapaketti, jossa Suomi on nettomaksajan asemassa. Viimeisimpien tietojen mukaan Suomi maksaisi pakettiin 6,6 miljardia euroa, mutta saa takaisin vain 2,7 miljardia. Perussuomalaiset tyrmäävät ajatuksen ja ovatkin valmistelemassa välikysymystä asiasta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten, vihreiden ja vasemmistoliiton linjaerot EU-elvytyksestä ja liittovaltiokehityksestä tulivat selvästi esille keskiviikkona AlfaTV:llä. Europarlamentaarikkojen Ville Niinistön (vihr) ja Silvia Modigin (vas) mielestä EU-maiden yhteinen velanotto on järkevää ja se vahvistaisi Suomen taloutta. Perussuomalaisten meppi Laura Huhtasaari joutui huomauttamaan, että EU rikkoo jatkuvasti omia sääntöjään mielivaltaisilla tulkinnoilla, minkä vuoksi unionin uskottavuus on jo heikentynyt kansalaisten silmissä.  Lue lisää >