

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset ympäristövaliokunnassa: EU:n elvytyspaketti ja ”vihreä siirtymä” sammuttavat Suomesta viimeisetkin valot
Eduskunta aloitti tällä viikolla EU:n niin sanotun elvytyspaketin käsittelyn. Paketti on jopa 750 miljardin euron tuki- ja lainapaketti, jossa Suomi on nettomaksajan asemassa. Viimeisimpien tietojen mukaan Suomi maksaisi pakettiin 6,6 miljardia euroa, mutta saa takaisin vain 2,7 miljardia. Perussuomalaiset tyrmäävät ajatuksen ja ovatkin valmistelemassa välikysymystä asiasta.
Perussuomalaisten ympäristövaliokunnan jäsenten mukaan ohjelman ensisijaisena tavoitteena on pelastaa euro ja pankit tekemällä EU:sta samalla pysyvä velkaunioni.
– Sellaiseen Euroopan unioniin Suomi ei liittynyt, eikä sellaiseen perussuomalaisten mielestä tule koskaan suostua. Ei tarvitse olla ruudinkeksijä ymmärtääkseen, että jos antaa kuusi euroa ja saa kaksi takaisin, on jäänyt raskaasti tappiolle, kansanedustaja Mauri Peltokangas (kuvassa) toteaa.
– Jos kuvittelemme velkaelvytyksen toimivan, meidän kannattaisi käyttää kaikki 6,6 miljardia itse suoraan Suomen hyväksi kuten parhaaksi näemme. Kilpailijamaiden tukeminen miljarditolkulla ei ole minkään logiikan mukaan viisasta. Vienti ei tule vetämään yhtään sen enempää rahtaamalla säkkitolkulla rahaa esimerkiksi Espanjaan tai Puolaan. Tätä mieltä ovat jo lukuisat asiantuntijatkin, kansanedustaja Sheikki Laakso huomauttaa.
”Vihreä siirtymä” luo paineita teollisuudelle
Lisäksi EU tulee käyttämään satoja miljardeja niin sanottuun vihreään siirtymään. Näitä varoja Suomen hallitus haluaa käyttää ilmastonmuutoksen hillintään ja vihreän teknologian kehitykseen. Perussuomalaiset huomauttaa, että vaikka idea saattaa kuulostaa hyvältä, on suuri riski, että teollisuudelle koituu hallituksen toimilla valtavia kustannuspaineita ja suomalainen teollisuus siirtyy kiihtyvällä tahdilla halpamaihin.
– Suomalainen tehtaanpiippu on ympäristöteko ja meidän tulee tehdä politiikkaa, joka pitää teollisuuden ja sen työpaikat Suomessa. Liian kunnianhimoinen ja kiilusilmäinen ilmastopolitiikka ajaa teollisuuden sinne, jossa ympäristöstä ja työn laadusta ei välitetä, kansanedustaja Petri Huru huomauttaa.
Missä ohjelman vaikuttavuusarviointi?
Perussuomalaiset arvostelevat hallitusta myös siitä, ettei se esitä ohjelmalleen minkäänlaista vaikuttavuusarviointia.
– Hyvätkin tavoitteet näyttävät vaativan uusia rakenteita, joista seuraa jatkuvia lisämenoja, kun tavoitteena tulisi sen sijaan olla julkisen talouden tasapaino ja verorasituksen pienentäminen, perussuomalaiset toteavat.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- velkaunioni Elvytyspaketti punavihreä ilmastopolitiikka Sheikki Laakso Petri Huru Ympäristövaliokunta Ilmastonmuutos Mauri Peltokangas Velkaelvytys perussuomalaiset Välikysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalainen Nuoriso: Elpymisrahastosta kansanäänestys kuntavaalien yhteyteen

Saksalainen näkemys: EU:n elvytysrahasto on askel tulonsiirtounioniin

Elvytyspaketin Suomen osuus vähenee jatkuvasti – Reijonen: “Miten hupenevat rahat käytetään?”

PS valmistautuu välikysymykseen EU:n tukipaketista – hallitus pitää pakettia edelleen Suomen edun mukaisena

Huhtasaari: Hiilitullimietintö väärille urille – ”Ei ole Suomen teollisuuden etu”

Puoluesihteeri Grönroos: Punavihreä veropolitiikka on karvasta myrkkyä, etenkin omakotitalossa asuville autoilijoille

Perussuomalaiset kritisoivat hallituksen harjoittamaa politiikkaa: “Verotus kiristyy, velka ja menot kasvavat, ostovoima ja kilpailukyky heikkenevät”

Suomen talouden ongelmilla yhteinen nimittäjä: euro – Tuomas Malinen kertoo Neuvottelijat-kanavalla miksi

Perussuomalaiset jätti Sanna Marinin hallitukselle välikysymyksen EU:n 750 miljardin euron elvytyspaketista – Tavio vertaa hanketta tuhopolttoon: ”Kaikkien aikojen huonoin diili”
Viikon suosituimmat

Yhdysvallat otti pakolaisia Etelä-Afrikasta – vasemmistolaiset raivoissaan
Yhdysvaltain hallitus on alkanut ottaa vastaan Etelä-Afrikasta valkoisia buureja pakolaisina. Trumpin mukaan Etelä-Afrikassa on meneillään kansanmurha, josta media vaikenee. Episkopaalinen kirkko kieltäytyy auttamasta valkoisia pakolaisia edes rahasta. Monet toimittajat ja mielipidevaikuttajat tuntuvat olevan sitä mieltä, että nyt on Afrikasta otettu vastaan aivan väärän värisiä pakolaisia.

Tutkimus: Juutalaisviha tulee nyt vasemmalta – äärivasemmiston antisemitismi on nelinkertaistunut
Tutkimusraportin mukaan antisemitismia oli vuonna 2024 ennätysmäisen paljon. Hamas-terroristien lokakuussa 2023 Israeliin tekemä terrori-isku ja Israelin vastaisku Gazaan ovat aiheuttaneet vakavimman antisemitismin aallon sitten toisen maailmansodan. Nyt ylivoimaisesti suurin osa juutalaisvastaisuudesta tulee äärivasemmistolaisilta tahoilta. Äärivasemmiston antisemitismi on nelinkertaistunut kun taas äärioikeiston antisemitismi on vähentynyt alle puoleen edellisvuoden tapauksista.

Perussuomalaiset Opiskelijat: Ammattikorkeakoulussa umpiwokea englannin opetusta
Perussuomalaiset Opiskelijat sanoo vahingollisen woke-kulttuurin levinneen läpeensä vihervasemmistolaisista yliopistoista jo suomalaisiin ammattikorkeakouluihinkin.

Puhemies Halla-aho: Hyvin toimeentulevat kärsivät harvemmin maahanmuuton kielteisistä vaikutuksista
Puhemies Jussi Halla-aho painotti EU-puhemiesten konferenssissa, että Euroopan on vahvistettava kykyään huolehtia itsestään ja selviytyä kriiseistä.

PS-Nuoriso: Kokoomuksen tuella puhallettiin yli 7 miljardia euroa suomalaisten verorahoja ympäri Eurooppaa
Perussuomalainen Nuoriso pitää kokoomuksen kritiikkiä EU:n yli 700:n miljardin euron elpymispakettia kohtaan teennäisenä yrityksenä pestä kädet puhtaaksi sen jälkeen, kun kokoomus päästi paketin läpi eduskunnassa 2021.

Pudasjärvi ei enää ota kiintiöpakolaisia vastaan – PS-valtuutettu: ”Taloudellinen realismi palasi muihinkin puolueisiin”
Kiintiöpakolaisten vastaanottaminen Pudasjärvelle on loppunut tämän vuoden alusta. Perussuomalaisten valtuustoryhmän jäsen Sirkka Pankinaho kertoo, että kaupungin päätöksen taustalla vaikuttivat vahvasti taloudelliset syyt sekä etenkin vuoden alussa voimaan tulleet kotoutumislain muutokset, joilla kotoutumiseen liittyviä valtion korvauksia kunnille vähennetään.

Garedewin Facebook-kirjoitus šaria-laista hurjistutti opetusministerin – Junnila: ”Julkinen keskustelu näistä on tervetullutta erityisesti Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew julkaisi lauantaina Facebookissa kirjoituksen, joka sai oikeusministeri Anders Adlercreutzin (r.) näkemään punaista. Edustaja Garedewin mukaan suomalaisten tulee tietää, millaista toimintaa islamilaisen lain eli šarian tulkinnat voivat sallia. Hän mainitsi esimerkkinä naisten ja tyttöjen heikommat oikeudet sekä kunniaväkivallan. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila toivottaa tervetulleeksi näistä asioista keskustelun Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa.

Mari Rantanen: Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto muille puolueille – ”Jos ja kun maahan halutaan toisenlainen hallitus, sieltä tulee lisää maahanmuuttoa, avoimet rajat, lisää kehitysapua ja veroja”
Sisäministeri Mari Rantanen ihmettelee somekirjoittelua, jonka mukaan perussuomalaisten linja on väärä. - Kun luen puolueohjelmiamme, on hallitusohjelma varsin hyvin linjassa. Me ajamme Suomea, jossa työ ja yrittäjyys on hyvinvoinnin perusta. Sosiaaliturva on tukiverkko heikoimmille. Siis niille, jotka eivät ole työikäisiä tai työkykyisiä.

Hallitus pyrkii tehostamaan ulkomaalaisten vankien siirtoa istumaan tuomionsa omissa kotimaissaan
- Ulkomaalaisten vankien siirtoa on tärkeä edistää, sillä Suomen vankiloissa on huomattava määrä ulkomaisia vankeja tälläkin hetkellä. Tarkoitus on etsiä uusia keinoja tehostaa vankiensiirtojärjestelmän toimintaa, toteaa oikeusministeri Leena Meri.

Amerikkalainen laatujulkaisu ylistää porvarihallituksen talouslinjauksia – ”Jättäkää homma pienen mutta sisukkaan Suomen hoidettavaksi”
Amerikkalainen arvostettu talousmedia suitsuttaa surutta Suomen hallituksen talouspäätöksiä ja toteaa ”linjan olevan oikea”. Wall Street Journal tiivistää arvionsa toteamalla, että Suomi ”näyttää nyt muille mallia”. Jospa maamme valtamediakin perehtyisi edes ajoittain ulkomaiseen uutistarjontaan oman agendansa ajamisen sijasta.