

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalainen Nuoriso käynnisti uuden kansalaisaloitteen: Kertaluontoinen ja tarkkarajainen elvytyspaketti autoilulle
Perussuomalainen Nuoriso käynnisti 10.1.2022 uuden kansalaisaloitteen kertaluontoisen ja tarkkarajaisen elvytyspaketin luomiseksi autoilulle. Elvytyspaketin keskeisenä tavoitteena on nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta luopuminen yhden vuoden määräajaksi ja tämän jälkeen valmisteveron puolittaminen vuoden 2021 tasosta.
Perussuomalaisen Nuorison Kipuraja ylitetty – autoilun elvytyspaketti! -kansalaisaloitteen allekirjoitti yli 21 000 suomalaista ensimmäisen keräysvuorokauden aikana.
– Sanna Marinin hallituksen on aika herätä todellisuuteen. Polttoaineen hinta on kasvanut kestämättömälle tasolle sekopäisen ilmastopolitiikan vuoksi. Siksi esitämme suomalaista aidosti hyödyttävää elvytyspakettia, joka helpottaisi autoilijoiden ja teollisuuden tilannetta, toteaa järjestön puheenjohtaja Miko Bergbom.
Kipuraja ylitettiin jo kauan sitten
Polttoaineen litrahinta on noussut monin paikoin yli kahden euron. Vaikutukset näkyvät jo nyt kotitalouksissa ja yrityksissä. Vihervasemmistolaisella hallituksella on tavoitteena polttoaineveron jatkuvat korotukset, joita perustellaan ilmastosyillä.
Esimerkiksi Puolassa polttoaineiden verotusta on väliaikaisesti laskettu vastauksena kohonneisiin hintoihin ja tavallisten kansalaisten vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen.
– Polttoaineveron korotuksilla hallitus saa aikaan ainoastaan sen, että he hankaloittavat tavallisten kansalaisten kulkemista ja työssäkäyntiä, yrityksistä puhumattakaan. Autoilijoiden kipuraja on ylitetty jo kauan sitten. Tämä on elvytyspaketti, jolle suomalaiset haluavat antaa äänensä, toteaa yhdistyksen 2. varapuheenjohtaja Jonni Levaniemi.
Kansalaisaloite on allekirjoitettavissa kansalaisaloitepalvelussa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valmistevero autoilun elvytyspaketti Jonni Levaniemi Sanna Marinin hallitus vihervasemmistohallitus Perussuomalainen Nuoriso Miko Bergbom Elvytyspaketti polttoaineen hinta veronkorotukset polttoainevero Yritykset Autoilu Puola ilmastopolitiikka kansalaisaloite Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saarikko vähätteli bensan hintaa, Suomela höpisi omiaan – Purra: On hölmöä väittää, ettei hallitus pysty vaikuttamaan – ”Te voitte laskea veroa”

Peruselämän kustannukset karkaavat käsistä: Polttoaineiden, sähkön ja lämmitysenergian hinnannousu sekä sote tietävät ankaria aikoja suomalaisille

EU:lla taas ketunhäntä kainalossa: ”Jokainen maksaisi tankatessaan veroa Brysseliin”

Polttoaineiden hinnat pilvissä – kasvavat ilmastotoimet ajavat suomalaisia energiaköyhyyteen: ”Kyllähän tämä hirvittää”

Kansalaisaloite keräsi nimet kasaan parissa päivässä: Kipuraja ylitetty – autoilun elvytyspaketti etenee eduskuntaan

Kokoomusnuoret vaatii tiukempaa ilmastopolitiikkaa – ei haluaisi perussuomalaisia hallitukseen
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












